Agility

AGILITY

Agility on koiran ja ohjaajan väliseen yhteistyöhön perustuva liikuntamuoto, jossa ihminen ohjaa koiraa suorittamaan tuomarin suunnitteleman radan mahdollisimman virheettömästi ja nopeasti. Agilityradalla on luokasta riippuen 15-22 estettä; erilaiset hyppy- ja kontaktiesteet, avo- ja umpitunnelit sekä pujottelu. Agilityratojen lisäksi on myös hyppyratoja, joilla kontaktiesteitä ei ole.

Agilityssä kilpaillaan kolmessa tasoluokassa (1, 2 ja 3-luokka) ja lisäksi kolmessa eri kokoluokassa säkäkorkeuden mukaan (mini, medi, maksi). Aloittelevat koirakot kilpailevat 1-luokassa, josta menestymisen myötä on mahdollista nousta ensin 2-luokkaan ja edelleen 3-luokkaan. Radan pituus, vaativuus ja koiran ihanne suoritusnopeus erottaa tasoluokkien radat toisistaan. Kaikki Piirin-, Suomen-, Pohjoismaiden- ja Maailmanmestaruustittelit jaetaan 3-luokassa. Koira voi 3-luokassa saavuttaa agilityvalion arvon (FI AVA), sekä hyppyvalion arvon (FI AVA-H).

Agility sopii kaikenkokoisille ja -rotuisille, terveille koirille. Agilitykilpailuun voi osallistua myös sekarotuinen, Suomen Kennelliiton määräysten mukaisesti tunnistusmerkitty ja rokotettu koira.

 

Agilitysäännöstö Suomen Agilityliiton sivuilla Suomen Agilityliitto SAGI ry

WHIPPET-HARRASTAJAT RY:N AGILITYTOIMINTA

Whippet-Harrastajat ry on Suomen Agilityliiton jäsen ja yhdistys kannattaa jäsentensä agilityharrastusta mm. järjestämällä vuosittain whippetien agility rotumestaruuskilpailut ja W.A.W. – Whippet Agility Weekend -koulutustapahtuman. Vuosittain jaetaan myös Vuoden agilitywhippet -titteli, josta voivat kilpailla kaikki virallisiin agilitykilpailuihin osallistuneet jäsenkoirakot tasoluokasta riippumatta. Sekä kilpailu-, että koulutustoiminnan järjestelyistä vastaa agilitytoimikunta, joka tiedottaa tapahtumista yhdistyksen nettisivuilla, FB-ryhmässä, sekä Whippet -lehdessä.

 

Whippet Agility -ryhmä FacebookissaVuoden Agility-whippet säännötWhippet agilityrotumestaruus -kilpailun säännöt

AJANKOHTAISTA

Vuoden koirat 2016

Vuoden näyttelywhippet 2016 Urokset VUODEN WHIPPET 2016 C’mere Oz The Great, om. Kirsi & Pia Mannila 2. Whiptails Painted Paragon, om. Ulla Rytkönen © Kirsi Aalto 3. Play A While Mora Marknad, om. Mia & Timo Pelttari © Raija Lundström 4. C’mere... lue lisää

Whippet-Harrastajat ry:n agilitymestaruus 2017

Whippet-Harrastajat:n agilitymestaruus ratkotaan 4.3.2017 TAKUT ry:n kilpailussa. Kilpailu järjestetään TamSK-hallissa, jossa on keinonurmipohja ja halli on puolilämmin. Lisätietoja kilpailun järjestäjän sivuilta. W-H:n sääntöjen mukaan mestaruuden tulokset... lue lisää

VUODEN AGILITYWHIPPET 2016

On aika ratkoa Agilitywhippet 2016 -sijoitukset. Kilpailuun voivat osallistua W-H ry:n jäsenten omistamat whippetit (omistajan jäsenyys voimassa 1.6.2016 alkaen) ja pisteet lasketaan kalenterivuoden seitsemästä (7) parhaasta tuloksesta. Vuoden Agilitywhippet -säännöt.... lue lisää

Whippet Agility Weekend W.A.W. 22.-23.10.2016

Doodle-äänestyksessä voiton W.A.W.:in järjestämispaikasta & ajankohdasta vei 22.-23.10. ATT-Areena, Lieto. Ilmoittautumisia otetaan vastaan 01.09.-23.09. osoitteessa ruksi@lusmu.fi. Kyseistä viikonloppua Doodlessa äänestäneet ovat... lue lisää