Näyttelyt

NÄYTTELYT

AJANKOHTAISTA

Whippet-Tapahtuma 11.2.2017 tulokset

Whippet-Tapahtuma 11.2.2017, Vantaa Tuomarit Tamara Howarth, Ranska (Taraly) Jaana Porkka (Sopisco) – pennut, kivesp., juniorit VSP Festiva Snow Hill Imagine, ROP Softouch Girl Next Door BIS 4-6 kk C’mere U Got The Love, VSP 4-6 kk Geada Flor Joyous Jive BIS 6-9... lue lisää

Vuoden koirat 2016

Vuoden näyttelywhippet 2016 Urokset VUODEN WHIPPET 2016 C’mere Oz The Great, om. Kirsi & Pia Mannila 2. Whiptails Painted Paragon, om. Ulla Rytkönen © Kirsi Aalto 3. Play A While Mora Marknad, om. Mia & Timo Pelttari © Raija Lundström 4. C’mere... lue lisää

NÄYTTELYT 2017

Kalenterista löytyy vuoden 2017 kotimaan näyttelyt ja tuomaritiedot

VUODEN NÄYTTELYWHIPPET -KILPAILU

NÄYTTELYARVOSTELUJA JA TULOSARKISTO

KOIRANÄYTTELYISTÄ JA TUOMAREISTA

Bo Bengtson: The Whippet, otteita
Suomentanut Sirpa Järvinen, julkaistaan www-sivuilla Bo Bengtsonin luvalla

On vaikea selittää satunnaiselle katselijalle, mikä tekee koiranäyttelyharrastuksesta niin kiehtovan. Lukuunottamatta muutamaa ohikiitävää, äärimmäisen pintapuolista loiston hetkeä, muutamaa ruusuketta ja ehkä pyttyä tai paria, koiranäyttelyharrastajalle ei jää paljoakaan todistusaineistoa kalliista ja aikaavievästä harrastuksestaan. Siihen kuuluu kovaa työtä, henkistä painetta, aikaisia aamuja ja myöhäisiä iltoja ja se voi olla hyvinkin pitkäpiimäistä niille, joita näyttelyt eivät ime mukaansa. Joko pidät siitä heti tai jäät sille kylmäksi, mutta totuus on, että sadoilletuhansille ihmisille ympäri maailmaa koiranäyttelyt ovat tärkein vapaa-ajanviettotapa.

Pääperiaate on yksinkertainen. Näytteilleasettaja pyytää asiantuntijaa vertaamaan omaa koiraansa rotumääritelmän mukaiseen ihanteeseen ja toisiin koiriin. Ongelma, mutta samalla jutun viehätys, on siinä, että vaikka rotumääritelmä olisi kuinka yksityiskohtainen tahansa, ei ole kahta tuomaria, jotka ajattelisivat täsmälleen samalla tavalla. Vaikka olisikin, niin koirien itsensä ulkonäkö muuttuu riittävästi ajan myötä, jotta epävarmuus ja jännitys, joihin näyttelyiden viehätys paljolti perustuu, pysyy yllä.

Asiantuntijoiden keskuudessa tulisi vallita yhteisymmärrys siitä millainen on hyvä koira, mutta ei välttämättä siitä, kumpi kahdesta kehässä olevasta hyvästä koirasta on parempi. Kahden huippukoiran kilpaileminen samassa kehässä saa yleisön pidättämään henkeään ja antaa aiheen loputtomiin keskusteluihin näyttelyn jälkeen.

Suuri osa koiranäyttelyiden viehätystä on ainaisessa täydellisyyteen pyrkimisessä. Täydellisyyden lähelle pääseminen saa aikaan mahtavan tunteen – katsojassa, tuomarissa, voittajassa ja jopa häviäjässä – ja tekee kaiken vaivannäön sen arvoiseksi. Kasvattajan pyrkimykset ovat erilaisia kuin satunnaisen omistajan, joka näyttelyttää yhtä koiraa. Todellisella kasvattajalla on pitkän tähtäimen tavoite; hänellä on visio ihannekoirasta, hänelle näyttelyt ovat tapa vertailla omia koiriaan toisten koiriin ja myös löytää käyttökelpoista materiaalia omaan jalostusohjelmaansa.

Jokaisen, joka on esittänyt koiria joitakin vuosia, tulisi saada tilaisuus arvostella epävirallisessa match-show’ssa, tapahtumassa tai pentunäyttelyssä, jotta hän huomaisi kehän keskiosan olevan yksinäinen paikka ja arvostelemisen vaikeampaa kuin miltä se näyttää. Joillekin se on niin mielenkiintoinen kokemus, että he päättävät ryhtyä oikeiksi tuomareiksi jonain päivänä.

Tarkoitus on, että kaikki tuomarit olisivat asiantuntijoita. Heillä pitäisi olla yksityiskohtaiset tiedot kaikista arvostelemistaan roduista. Ei riitä, että he osaavat ulkoa rotumääritelmän, vaan heillä tulisi olla riittävästi kiinnostusta tutkia rodun historiaa, kehitystä ja alkuperäistä tarkoitusta. Heidän tulisi seurata rotua monta vuotta ennen kuin alkavat arvostella sitä, kuunnella kokeneiden kasvattajien ajatuksia, lukea kaikki saatavilla oleva materiaali, käydä näyttelyissä niissä maissa, joissa rotu on erityisen korkeatasoinen. Kaikesta tästä tuomari voi muodostaa kuvan rodun ulkomuodosta sekä mitkä virheet ovat vakavia ja mitkä vähemmän vakavia.

Tämä on vain osa kokonaisuutta. Tuomareilla tulee olla myös tarpeeksi vahva itsetunto, jotta heidän päätöksiinsä eivät ulkopuoliset seikat voisi vaikuttaa ja jotta he rehellisesti laittavat aloittelijan ”tuntemattoman” koiran voittamaan rodun huippuvoittajan, mikäli todella ovat sitä mieltä. Heidän tulee olla myös tarpeeksi kypsiä henkisesti, jotta eivät laita uutta koiraa voittamaan vain sensaaationhalusta. (Tämä näyttää olevan paljon suurempi houkutus kuin luulisikaan!) Tuomarien pitää tehdä päätöksensä selkeästi, jotta sekä esittäjät että yleisö voivat seurata tapahtumia ja kokea, että tuomari on antanut kaikille mahdollisuuden, ja että ainakin tuomari itse on tyytyväinen päätöksiinsä. Jos tuomari on kasvattaja, hänen tulee kyetä karsimaan pois ne henkilökohtaiset mieltymyksensä, jotka eivät sisälly rotumääritelmään. Hänen oman kennelinsä koirien ulkonäkö tietenkin riippuu hänen omasta maustaan; esimerkiksi itse en pidä vaaleista silmistä whippetillä, enkä halua omistaa vaaleasilmäistä whippettiä, mutta kun arvostelen maassa, jossa pätee englantilainen rotumääritelmä, joka ei määrää silmien väriä, olisi minun väärin rangaista vaaleista silmistä. Amerikassa vaaleat silmät ovat virhe, joten siellä arvostellessani henkilökohtainen makuni on sama kuin virallinen vaatimus. Sama koskee tuomareita, jotka pitävät tietynvärisistä koirista, jotka pitävät pienistä tai suurista koirista jne.

Yksi arvostelemisen vaaroista on, varsinkin jos koiria on paljon, lähteä hakemaan toisiaan muistuttavia koiria, jota virheellisesti kutsutaan termillä ”type judging”. Tällä yleensä tarkoitetaan, että korkeimmalle sijoittuneet koirat ovat samannäköisiä, ikään kuin ne olisivat sukua toisilleen. Se antaa arvostelusta hyvän kuvan ja miellyttää katsojia, jotka kokevat tietävänsä mistä tuomari pitää (ja siksi tietävänsä, kannattaako heidän ilmoittaa koiriansa tälle tuomarille ensi kerralla), mutta tämä ei välttämättä ole hyvää arvostelemista. Tuomarin ainoa velvollisuus on laittaa koirat siihen järjestykseen, joka parhaiten vastaa hänen tulkintaansa rotumääritelmästä. Jos paras koira on vähän raskaampi kuin ihanne ja toiseksi paras on vähän kevyehkö, niin ei sille sitten mahda mitään, vaikka katsojia miellyttäisikin enemmän nähdä rinnakkain kaksi lähes identtistä, mutta vähemmän hyvää yksilöä. Tietenkin, jos koiria on paljon, korkeimmalle sijoittuneet omaavat ne rodun tärkeimmät ominaisuudet niin selvästi, että ainakin asiantunteva katsoja näkee niissä yhtäläisyyttä. Jos niin ei ole, niin vika on joko huonossa arvostelemisessa tai huonoissa koirissa; yksikään tuomari ei voi saada arvostelemistaan koirista irti enempää kuin mihin niistä on. ”Type judging” tosiasiassa tarkoittaa niiden koirien löytämistä, jotka ovat ulkomuodoltaan lähimpänä rotumääritelmää, eikä niiden, jotka muistuttavat ulkomuodoltaan toisiaan.