KENNELLIITTO TIEDOTTAA:
Kennelliiton hallitus hyväksyi kokouksessaan 3. helmikuuta tarkennuksen, joka koskee vinttikoirien osallistumisoikeutta koiranäyttelyiden käyttöluokkaan. Osallistumisoikeutta tarkennettiin kansallisten näyttelyiden osalta. Niissä käyttöluokan osallistumisoikeuden saa käyttövalion arvolla tai samoilla ehdoilla, kuin kansainvälisissä näyttelyissä. Tarkennus tulee voimaan 1.3.2017.
Kansainväliset näyttelyt:
Vinttikoirien käyttöluokkaan osallistumisen ehtona on voimassa oleva kilpailukirja. Lisäksi koiran on täytynyt osallistua vähintään kahteen (2) kansainväliseen kilpailuun (CACIL) ja sen on molemmissa kilpailuissa oltava sijoittunut parhaaseen puolikkaaseen osallistujamäärästä. Maastojuoksukilpailuissa koiran on täytynyt saavuttaa vähintään 2/3 enimmäispistemäärästä. Kilpailutulosten välillä tulee olla vähintään yksi vuosi ja yksi päivä. Ilmoitettaessa vinttikoira käyttöluokkaan on kopio koiran kilpailukirjasta oheistettava näyttelytoimikunnalle.
Kansalliset näyttelyt:
Vinttikoirien käyttöluokkaan osallistumisen ehtona on voimassa oleva kilpailukirja. Lisäksi koiran on täytynyt osallistua vähintään kahteen (2) kansainväliseen kilpailuun (CACIL) ja sen on molemmissa kilpailuissa oltava sijoittunut parhaaseen puolikkaaseen osallistujamäärästä. Maastojuoksukilpailuissa koiran on täytynyt saavuttaa vähintään 2/3 enimmäispistemäärästä. Kilpailutulosten välillä tulee olla vähintään yksi vuosi ja yksi päivä. Ilmoitettaessa vinttikoira käyttöluokkaan on kopio koiran kilpailukirjasta oheistettava näyttelytoimikunnalle.
TAI
Käyttövalion arvo.
Whippet-Tapahtuma 11.2.2017, Vantaa
Tuomarit
Tamara Howarth, Ranska (Taraly)
Jaana Porkka (Sopisco) – pennut, kivesp., juniorit
-
-
VSP Festiva Snow Hill Imagine, ROP Softouch Girl Next Door
-
-
BIS 4-6 kk C’mere U Got The Love, VSP 4-6 kk Geada Flor Joyous Jive
-
-
BIS 6-9 kk Besties Aiming High, VSP 6-9 kk Gaselle’s Arezzo
-
-
BIS1-pentu Besties Aiming High, BIS2-pentu C’mere U Got The Love
-
-
BIS-kivespuutteinen Encautom’s Feeling Unique
-
-
VSP-juniori Softouch Rub My Tummy, BIS-juniori Avantina Arctic Elsa
-
-
VSP-nuori Play A While What A Wonderful World, ROP-nuori Softouch Girl Next Door
-
-
VSP-avoin Mimi Chill’s Brief Is The Light, BIS-avoin Kupleto Ava
-
-
VSP-käyttöluokka Pipsqueak Smoke On The Water, BIS-käyttöluokka Besties Stormskärs Maja
-
-
VSP-superkäyttö C’mere Malibu, BIS-superkäyttö Miyessa Bucket of Love
-
-
VSP-valio Librium’s Remarkable Jazz, BIS-valio Festiva Snow Hill Imagine
-
-
VSP-seniori Jagodas Gingembre, BIS-seniori Rivarco Teller of Tales
-
-
VSP-veteraani Pipsqueak Lovely Whipster, BIS-veteraani Twyborn Philadelphia
-
-
BIS-kasvattaja Mimi Chill’s
-
-
BIS-jälkeläisryhmä Twyborn Philadelphia © Anita Sandqvist
-
-
BIS-pari Wolf Tone Mirabelle & Softouch Ramayana
Lisää kuvia: Kuvagalleria Marko Pessi Kuvagalleria Antti Ruotsalo Kuvagalleria Anita Sandqvist
PENNUT
urokset, pek 4-6 kk
Geada Flor Joyous Jive 1/kp, VSP 4-6 kk
C’mere U Forget Not 2/kp
C’mere U Got The Look 3/kp
Zaraque’s Love Me Tender 4/kp
Mimi Chill’s Harder
Pink Floyd da Roseira Brava
Tuiskuniityn Ilohäntä
Varamyr at Stabmeldys
urokset, pek 6-9 kk
Gaselle’s Arezzo 1/kp VSP 6-9 kk
Gaselle’s Arenzano 2/kp
Gaselle’s Avellino 3
Besties Aston St Martin 4
Besties Applejack
Paletin Taikuri
nartut, pek 4-6 kk
C’mere U Got The Love 1/kp BIS 4-6 kk BIS2-pentu
C’mere U Stole My Heart 2/kp
C’mere U Make Me Smile 3/kp
Myldred Mimi Chill’s of Cyly of Course 4
Geada Flor Swirly Salsa
nartut, pek 6-9 kk
Besties Aiming High 1/kp BIS 6-9 kk BIS1-pentu
Ikimba Prima Ballerina 2/kp
Nenatnak Coffee’n Cognac
Gaselle’s Alessandria 4
Besties Academy Cat
Besties Active Miss
KIVESPUUTTEISET
Encautom’s Feeling Unique 1/kp, BIS-kivespuutteinen
Brookway Willie Wonka 2
Mimi Chill’s Ratchet 3
UROKSET
Junioriluokka
Softouch Rub My Tummy 1/kp, VSP-juniori
Azarin Eleazar 2/kp
Besties Zorro The Hero 3/kp
Mimi Chill’s Sea Salt 4kp
Nobody But You kp
Besties Zephyr The West Wind
Besties Zippy The Happy
C’mere Ticket To Tomahawk
Mimi Chill’s Totoro
Softouch Return of the Sun
Tarumetsän Etelän Kuumat Yöt
Tarumetsän Merisävelen Soinnut
Nuortenluokka
Play A While What A Wonderful World 1/kp, PU-4, VSP-nuo
Bona Diva Touch of Class 2
C’mere Smiley Smile 3
Encautom’s As Good As It Gets 4
Avoin luokka
Mimi Chill’s Brief Is The Light 1/kp, VSP-avoin, Parhaat uroksen liikkeet
Belltown High Styler 2/kp
Softouch Guess Who 3/kp
Sagramour Prestigiatore 4
C’mere Put Your Hands Up
Encautom’s What A Feeling
Mimi Chill’s Empire of The Sun
Specially Precious Force Majeure
Twyborn Imperial
Käyttöluokka
Pipsqueak Smokeonthewater 1/kp, VSP-käy
Burnt Sienna Calico Rocks 2
Mimi Chill’s Moscow Superstar 3
Besties Upper Class 4
Besties Plusque Minusque
Dew Happy-Evening
Giobaldi Alexander McQueen
Mimi Chill’s Written In The Stars
Mistyq Disciple Of The Sun
Tarumetsän Kesäyön Usvaniitty
Superkäyttöluokka
Miyessa Bucket of Love 1/kp, BIS-superkäy
Lexus For Mimi Chill’s Besti-Ya Kiy 2
Valioluokka
Festiva Snow Hill Imagine 1/kp, PU-1, VSP, BIS-val
C’mere Oz The Great 2/kp, PU-2, Paras uroksen pää ja ilme
Siprex Pascal 3/kp
Sobresalto Quann Staje C’me-Re 4/kp
C’mere Pigs Might Fly kp
Gaselle’s Fellini kp
Miyessa Born To Run kp
Pendahr Fred Perry kp
Encautom’s Poseidon From Ocean
Sagramour Moonshine Endeavor
Softouch Diamond Dust
Senioriluokka
Rivarco Teller of Tales 1/kp, PU-3, BIS-sen
C’mere Jöröjukka 2/kp
Fanfare’s Too Cool To Care 3/kp
Softouch Wild Hawk 4
Veteraaniluokka
Twyborn Philadelphia 1/kp, BIS-vet
C’mere Huliwili 2
NARTUT
Junioriluokka
Avantina Arctic Elsa 1/kp, BIS-jun
Softouch Red Hot Chili Pepper 2/kp
Softouch Ramayana 3/kp
Zaraque’s Kismet Sensation At Miyessa 4/kp
Besties Zelda The Princess
Crimdon Bell
Melacrinis Euforia Karamain
Mimi Chill’s Laila Nunnuka
Tarumetsän Leikkivä Tähti
Tiger’s Chaos My Only One
Nuortenluokka
Softouch Girl Next Door 1/kp, PN-1, BIS-nuo, Best In Show
Belltown Ingliss 2/kp, PN-4, Paras nartun pää ja ilme
C’mere Surprise Surprise 3
Mimi Chill’s Red Riding Hood 4
Adagio Deepst Ruby
Woodbrook’s Miss Adventure
Avoin luokka
Kupleto Ava 1/kp, BIS-avo
Softouch Ebony Eyes 2/kp
Mimi Chill’s Princess of China 3
Mimi Chill’s Lily of the Valley 4
Besties User Friendly
C’mere Manhattan
Encautom’s More More More
Mimi Chill’s Black Mamba
Mistyq Chirpybird
Käyttöluokka
Besties Stormskärs Maja 1/kp, BIS-käy
Vi’Waun Neela 2
Mimi Chill’s Hetken Tie On Kevyt 3
Besties Wenona 4
Mimi Chill’s Cat Ballou
Sökövintin GC-Huomenlahja
Superkäyttöluokka
C’mere Malibu 1/kp, VSP-superkäy
Brookway Cat On A Hot Tinroof 2
Mimi Chill’s Princess Ikimba 3
Valioluokka
Librium’s Remarkable Jazz 1/kp, PN-2, VSP-val, Parhaat nartun liikkeet
Bonnywapit Flowerpower 2/kp, PN-3
Ikimba Arctic Bora 3/kp
C’mere Qukkuluuruu 4/kp
Wolf Tone Mirabelle kp
Besties Wasabe
C’mere Perfect With Rosé
C’mon Angels Face
Goodmorningsunshine
Senioriluokka
Jagodas Gingembre 1/kp, VSP-sen
Silentkaze Endlessentertainment 2/kp
Mimi Chill’s Black Beauty 3/kp
Encautoms Christmas Gift 4
Veteraaniluokka
Pipsqueak Lovely Whipster 1/kp, VSP-vet
KASVATTAJALUOKKA
Mimi Chill’s 1/kp, BIS-kasv
C’mere 2/kp
Besties
JÄLKELÄISLUOKKA
Twyborn Philadelphia 1/kp, BIS-jäl
Twyborn Imperial 2/kp
PARIKILPAILU
Softouch Ramayana & Wolf Tone Mirabelle, BIS-pari
Kiitos sponsoreillemme!

Voihan vietti! on kaksiosainen ja –päiväinen tapahtuma jossa sinulla ja koirallasi on ainutlaatuinen tilaisuus tutustua koirien viettimaailmaan ensin kouluttaja Juha Korrin viettiluennolla ja seuraavana päivänä testata saalisviettiä käytännössä.
Perjantaina 24.3. kello 18-20 luento Hakunilassa, Vaunukuja 4-7 kerhohuoneessa. Maksimiosallistujamäärä 30.
Tuo varuilta oma esim. telttatuoli.
Lauantaina 25.3. alkaen kello 10 viettitestaus Kirsuhallissa, Lohjalla osoitteessa Jönsbölentie 21 B. Maksimiosallistujamäärä 15 koirakkoa. Tilaisuuden täytyttyä saatte ohjeellisen saapumisajan/koira.
Luennolla käydään läpi saalisviettikäyttäytyminen kokonaisuudessaan. Mitä siihen kuuluu, milloin se on koiralla
voimakas, milloin heikko ja milloin jotain siltä väliltä. Miten koiran esittämän saaliskäyttäytymisen voimakkuuteen
voidaan vaikuttaa? Miten sitä voi vahvistaa ja virittää vietin parhaimmilleen? Miten saalisvietistä koiralla huolehditaan?
Kyseessä on synnynnäinen ominaisuus, jota voidaan luotettavasti arvioida vaikkakaan ei tarkasti mitata. Vaikka
ominaisuus on synnynnäinen voidaan viettiä halutessa saada enemmän esiin. Kuinka voimakas juuri sinun koirasi saalisvietti on ja miten se sitä ilmentää? Testi on koirakohtainen ja yksilöllinen ja kestää palautteen antamisineen noin 10 minuuttia. Koiraa ei paineisteta testin aikana.
Tutustu kouluttaja Juha Korriin Tämä on –sivuilla.
Luennon hinta 15 euroa jäsen/20 euroa ei-jäsen. Maksimiosallistujamäärä 30, paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Saalisvietin testaus 20 euroa/whippet. Maksimimäärä koiria päivälle 15, paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Yhteishinta luento + testaus = 35 euroa.
Ilmoittaudu ensin sähköpostilla anita.sandqvist@kolumbus.fi ja kun saat tiedon osallistumisoikeudesta suorita maksu (15 tai 35 euroa) yhdistyksen tilille: FI95 2074 1800 0336 36 viitteellä 12506 1.3. mennessä. Lähetä maksusta
kuittikopio em. sähköpostiosoitteeseen.
Tervetuloa jännän ja mielenkiintoisen aiheen äärelle!
VUODEN NÄYTTELYWHIPPET 2016
Urokset
-
-
C’mere Oz The Great
1. C’mere Oz The Great (Aberdeen Remarkable In Paris – Pipsqueak Lovely Whipster), Pia & Kirsi Mannila / 343 p. ROP
-
-
Whiptails Painted Paragon © Kirsi Aalto
2. Whiptails Painted Paragon (Sol Y Sombra Palais Royal – Whiptails Milk’n Honey), Ulla Rytkönen / 255 p.
-
-
Play A While Mora Marknad © Raija Lundström
3. Play A While Mora Marknad (Play A While The Hours – Play A While Late Red Autumnhop Ale), Mia & Timo Pelttari / 215 p.
-
-
C’mere Pigs Might Fly © Jaana Jyläntö
4. C’mere Pigs Might Fly (Brookway Academy Choice – C’mere Milwaukee), Jaana Jyläntö / 173 p.
-
-
C’mere Rebel Yell
5. C’mere Rebel Yell (C’mere Nottambulo – C’mere La Bohéme), Anne Jokivuori / 137 p.
-
-
Snow Hill Full Sail
6. Snow Hill Full Sail (Plumcreek I’m A New Yorker – Snow Hill Mind Body & Soul), Salla Hukari / 114 p.
-
-
Play A While What A Wonderful World © Raija Lundström
7. Play A While What A Wonderful World (Zelig Prince of Peace – Play A While Valkulla), Mia & Timo Pelttari / 108 p.
-
-
Pendahr Fred Perry © Kirsi Aalto
8. Pendahr Fred Perry (Khalibadh Vintermåne – Pendahr P.O.S.H.), Anita Sandqvist / 96 p.
-
-
Hookoplan Hayabusa © Johanna Gustafsson
9. Hookoplan Hayabusa (Hjortronblommans Gin Martin – Whiptails Pocahontas), Hanna-Mari Hartin / 87 p.
-
-
Magtaf Flagship Flanagan
10. Magtaf Flagship Flanagan (Sobresalto Quann Staje C’me-re – Sporting Fields Jamaican Me Crazy), Kaija & Ilkka Montonen / 81 p.
11. Sobresalto Quann Staje C’me-re / 80 p.
12. Brookway Wacky White Rabbit / 80 p.
13. Gaselle’s Fellini / 78 p.
14. Belltown High Styler / 77 p.
15. C’mere Oh My / 74 p.
16. Burnt Sienna Calico Rocks / 73 p.
17. Whiptails Holding The Dream / 72 p.
18. C’mere Nottambulo / 66 p.
19. Brookway Academy Choice / 62 p.
20. Zaraque’s Just Light Up My Way / 53 p.
Nartut
-
-
Sagramour Graceful Henrietta
1. Sagramour Graceful Henrietta (Aberdeen Remarkable In Paris – Sagramour Foxy Flyer), Unto Timonen & Sampo Miettinen & Marina Aaltio / 297 p. VSP
-
-
Whiptails Daring To Dream © Kirsi Aalto
2. Whiptails Daring To Dream (Sunbeam Highlander of Starline – Snow Hill Body Language), Kirsi & Timo Aalto / 219 p.
-
-
C’mere Please Please Please
3. C’mere Please Please Please (Brookway Academy Choice – C’mere Milwaukee), Kirsi Helin & Pia & Kirsi Mannila / 189 p.
-
-
Sporting Fields Jamaican Me Crazy © Kai Heinonen
4. Sporting Fields Jamaican Me Crazy (Harmony’s Pablo Picasso – Sporting Fields Beach Baby), Jaana Ihanainen / 181 p.
-
-
C’mere Qukkuluuruu
5. C’mere Qukkuluuruu (Zelig Bottle of Smoke – Pipsqueak Lovely Whipster), Jonna Hirvonsalo & Pia & Kirsi Mannila / 181 p.
-
-
C’mon Angels Face © Raija Lundström
6. C’mon Angels Face (Play A While Mora Marknard – Alborada De Isla De Bali), Janita Pelttari & Katariina Valonen / 169 p.
-
-
C’mere Milwaukee
7. C’mere Milwaukee (Twyborn Philadelphia – C’mere Icy Crystal), Kirsi & Pia Mannila / 168 p.
-
-
Whiptails Sweet Tea at Sunrise © Kirsi Aalto
8. Whiptails Sweet Tea at Sunrise (Becscott Slim Jim With Ipanema – Whiptails Milk’n Honey), Kirsi & Timo Aalto /165 p.
-
-
Kupleto Ava © Anita Sandqvist
9. Kupleto Ava (C’mere Oz The Great – Absoliuti Idile Be My Bianca Ryan), Sanna Norhio-Hanski / 143 p.
-
-
C’mere Quperkeikka
10. C’mere Quperkeikka (Zelig Bottle of Smoke – Pipsqueak Lovely Whipster), Kari Naukkarinen / 138 p.
11. Mei Dan Florida Panter /110 p.
12. Courtborne Renee Dwyer / 107 p.
13. Sandbay Shining Star / 82 p.
14. Wolf Tone Mirabelle / 69 p.
15. Softouch Girl Next Door / 65 p.
16. Magtaf May In Martinique / 63 p.
17. Pipsqueak Lovely Whipster / 58 p.
18. C’mere Hattara / 58 p.
19. Bonnywhapit Flowerpower / 54 p.
20. Librium’s Remarkable Jazz / 48 p.
VUODEN NUORI
-
-
Sagramour Graceful Henrietta
- Sagramour Graceful Henrietta / 297 p. ROP
- Whiptails Daring To Dream / 219 p.
- C’mere Please Please Please /189 p.
- C’mere Qukkuluuruu /181 p.
- C’mere Pigs Might Fly /173 p. VSP
- C’mon Angels Face /169 p.
- Kupleto Ava /143 p.
- C’mere Quperkeikka /138 p.
- C’mere Rebel Yell / 137 p.
- Snow Hill Full Sail / 114 p.
VUODEN VETERAANI
-
-
Whiptails Painted Paragon © Kirsi Aalto
- Whiptails Painted Paragon / 255 p. ROP
- Hookoplan Hayabusa /87 p.
- Pipsqueak Lovely Whipster / 58 p. VSP
- C’mere Hattara / 58 p.
- Softouch Wild Hawk / 31 p.
- Softouch Little Big Man /29 p.
- Chosen Tricks Feeling High / 23 p.
- My Camelot RN Passion / 21 p.
- Pojanrinteen Navigator / 21 p.
- Hookoplan Harmattan / 21 p.
VUODEN JALOSTUSKOIRA
-
-
Aberdeen Remarkable in Paris
- Aberdeen Remarkable In Paris / 762 p. ROP
- Pipsqueak Lovely Whipster / 736 p. VSP
- Whiptails Milk’n Honey / 481 p.
- Zelig Bottle of Smoke / 413 p.
- Play A While Mora Marknad / 391 p.
- Twyborn Philadelphia / 271 p.
- C’mere Icy Crystal / 234 p.
- Sobresalto Quann Staje C’mere / 232 p.
- Alborada De Isla De Bali / 206 p.
- C’mere Oz The Great / 202 p.
VUODEN KASVATTAJA
-
-
C’mere, Kirsi & Pia Mannila
- C’mere / 886 p.
- Whiptails / 711 p.
- Sagramour / 317 p.
- Brookway / 206 p.
- Hookoplan /180 p.
- Softouch /170 p.
- Mei Dan /119 p.
- Zaraque’s /119 p.
- Bonnywapit / 76 p.
- Woodbrooks /72 p.
VUODEN RATAJUOKSIJA 2016
-
-
Nopurin Jack Sparrow © Sakari Lampola
1. Nopurin Jack Sparrow, om. Minna & Janne Vekkeli / 147 p. ROP
-
-
Hilton du Pack de la Jet
2. Hilton Du Pack De La Jet, om. Emmi Ventelä / 122 p. VSP
-
-
Indian Hill’s Aramis
3. Indian Hill’s Aramis, om. Jari Forsstén / 109 p.
-
-
Chasing Lanes Going for Gold
4. Chasing Lane’s Going For Gold, om. Kai Karjalainen & Heidi Kero / 104 p
-
-
Nopurin Meryl Streep © Emmi Ventelä
5. Nopurin Meryl Streep. om. Sari Salminen / 99 p.
-
-
Nopurin Snoop Dogg
6. Nopurin Snoop Dogg. om. Anne Jokisalo / 99 p.
-
-
MaXwin Invictus, om © Kerttu Tuomi
7. Maxwin Invictus, om. Kerttu & Tuomas Tuomi / 97 p.
-
-
Indian Hill’s Gameover © Heidi Koivula
8. Indian Hill’s Gameover, om. Jyrki & Satu & Tatu Ruotsalainen / 91 p.
-
-
Weikotin JZ-Toini © Antti Ruotsalo
9. Weikotin JZ-Toini, om. Noora & Mikko Säe / 88 p.
-
-
Indian Hills Aragon © Merja Lahti
10. Indian Hill’s Aragon, om. Merja & Mikko & Veera Lahti / 87 p.
VUODEN VETERAANIRATAJUOKSIJA 2016
-
-
Paletin Soulman
1. Paletin Soulman, om. Merja & Jorma Lautala / 78 p. ROP
-
-
Sattuman BJ-Mahitis © Heidi Koivula
2. Sattuman BJ-Mahitis, om. Jyrki & Satu & Tatu Ruotsalainen / 71 p.
-
-
Brona v.d. Waterram (oikealla) © Erkki Ruusunen
3. Brona V.D. Waterram, om. Tuula Malvisalo & Erkki Ruusunen / 65 p.
-
-
Elko River du Tepee d’Amour © Antti Ruotsalo
4. Elko River Du Tepee D’Amour, om. Thomas Sommardahl & Antti Ruotsalo / 47 p.
-
-
Sattuman BJ-Martta © Erkki Ruusunen
5. Sattuman BJ-Martta, om. Hanna Vuorinen & Sami Kytömäki / 32 p. VSP
-
-
Oochigeas Izbyiwanna © Raija Lundström
6. Oochigea’s Izbyiwanna, om. Pekka Rahunen / 25 p.
-
-
Oochigea’s Izbyiroces © Jarkko Stenroos
7. Oochigea’s Izbyiroces, om. Maria Iivonen-Forsstén / 22 p.
-
-
Paletin Savannah © Tuula Hursti
8. Paletin Savannah, om. Leena Hursti / 21 p.
-
-
Zaphira v.d. Spaarne Meute
9. Zaphira V.D. Spaarne Meute, om. Eeva & Lasse Salmela / 20 p.
-
-
Blackbitch’s Boogie Nights
10. Blackbitch’s Boogie Nights, om. Anne Oljemark / 19 p.
VUODEN RATAJUOKSIJATULOKAS 2016
-
-
Nopurin Jack Sparrow © Sakari Lampola
1. Nopurin Jack Sparrow, om. Minna & Janne Vekkeli / 147 p. ROP
-
-
Nopurin Meryl Streep © Johanna Tunkkari
2. Nopurin Meryl Streep. om. Sari Salminen / 99 p. VSP
-
-
Nopurin Snoop Dogg
3. Nopurin Snoop Dogg. om. Anne Jokisalo / 99 p.
-
-
Paletin Candyking
4. Paletin Candyking, om. Johanna Kuoso & Jari Rämö / 44 p.
-
-
Mimi Chill’s Dare To Be Great © Heidi Koivula
5. Mimi Chill’s Dare To Be Great, om. Kati Heino / 25 p.
-
-
Nopurin Sylvester Stallone
6. Nopurin Sylvester Stallone, om. Johanna Jäntti & Johanna Kakko / 21 p.
-
-
Paletin Cupcake © Harri Nurmela
7. Paletin Cupcake, om. Monica Eriksson / 17 p.
-
-
Marakaya’s James Bond © Merja Lahti
8. Marakaya’s James Bond, om. Merja & Mikko & Akseli Lahti / 14 p.
-
-
Paletin Captainkid © Antti Ruotsalo
9. Paletin Captainkid, om. Kari Keltakangas / 14 p.
-
-
Tiger’s Chaos Breaking News © Heidi Koivula
10. Tiger’s Chaos Breaking News, om. Riitta Vepsäläinen / 12 p.
VUODEN MAASTOJUOKSIJA 2016
-
-
Chassienne D’or Toomie Trishel © Teemu Simula
1. Chassienne D’or Toomie Trishel, om. Susanna Jokinen / 100 p. ROP
-
-
Besties Upper Class © Heli Poikonen
2. Besties Upper Class, om. Terhi Paavola & Harri Nurmela / 94 p.
-
-
Lexus for Mimi Chill’s Besti-Ya Kiy © Kati Kanerva
3. Lexus For Mimi Chill’s Besti-Ya Kiy, om. Anna Reponen & Marko Pessi / 90 p.
-
-
Indian Hill’s Adeline © Jonna Harju
4. Indian Hill’s Adeline, om Laura Valkama & Tomas Andersson / 84 p. VSP
-
-
Skyisthebest Flylikeaneagle
5. Skyisthebest Flylikeaneagle, om. Anne Koikkalainen / 82 p.
-
-
Crimdon Crimdon Zircon © Marko Pessi
6. Crimdon Crimdon Zircon, om. Jaana Jokisuo / 81 p.
-
-
Besties Wasabe © Harri Nurmela
7. Besties Wasabe, om. Katariina Vaaramaa & Mari Kääriäinen / 73 p.
-
-
Indian Hill’s Aramis © Jaakko Stenroos
8. Indian Hill’s Aramis, om. Jari Forsstén / 67 p.
-
-
Of Streamline King © Anne Jokinen
9. Of Streamline King, om. Marjo Stöckell / 67 p.
-
-
Tarumetsän Kesäyön Usvaniitty © Marko Pessi
10. Tarumetsän Kesäyön Usvaniitty, om. Hanna-Marie Naukkarinen / 67 p.
VUODEN VETERAANIMAASTOJUOKSIJA 2016
-
-
Just Nosy Magnetic © Ilkka Montonen
1. Just Nosy Magnetic, om. Petriina Montonen / 32 p. ROP
-
-
Oochigea’s Izbyiroces © Jarkko Stenroos
2. Oochigea’s Izbyiroces, om Mari Iivonen-Forsstén / 31 p. VSP
-
-
Riveredges Amaranth
3. Riveredges Amaranth, om Anne Koikkalainen / 30 p.
-
-
Besties Plusque Minusque © Mari Kääriäinen
4. Besties Plusque Minusque, om. Jenna Tähtinen / 23 p.
-
-
Brona V.D. Waterram © Marko Pessi
5. Brona V.D. Waterram, om. Tuula Malvisalo & Erkki Ruusunen / 22 p.
-
-
C’mere Jääkristalli
6. C’mere Jääkristalli, om. Anna Varila / 20 p.
-
-
Tiger’s Chaos Her Mesetas © Tarja Toiviainen
7. Tiger’s Chaos Her Mesetas, om. Marita Kauppinen / 14 p.
-
-
Paletin Soulman (vasemmalla) © Marko Pessi
8. Paletin Soulman, om. Merja & Jorma Lautala / 12 p.
-
-
Kiiturin NN-Talisman
9. Kiiturin NN-Talisman, om. Harri Pehrsson / 12 p.
-
-
Mimi Chill’s Rocky Prince
10. Mimi Chill’s Rocky Prince, om. Pia Kivirinta / 12 p.
VUODEN MAASTOJUOKSIJATULOKAS 2016
-
-
Chassienne D’or Toomie Trishel © Teemu Simula
1. Chassienne D’or Toomie Trishel, om. Susanna Jokinen / 100 p. ROP
-
-
Skyisthebest Flylikeaneagle
2. Skyisthebest Flylikeaneagle, om. Anne Koikkalainen / 82 p.
-
-
Besties Wasabe © Harri Nurmela
3. Besties Wasabe, om. Katariina Vaaramaa Katariina & Mari Kääriäinen / 73 p. VSP
-
-
Tarumetsän Kesäyön Usvaniitty © Marko Pessi
4. Tarumetsän Kesäyön Usvaniitty, om. Hanna-Marie Naukkarinen / 67 p.
-
-
Besties Wenona © Harri Nurmela
5. Besties Wenona, om. Saija Koponen / 54 p.
-
-
Besties Wuliton © Mari Kääriäinen
6. Besties Wuliton, om. Veera Vaittinen / 52 p.
-
-
Dinacon Nothing Else Matters © Riina Lummekari
7. Dinacon Nothing Else Matters, om. Marjo Rantanen / 52 p.
-
-
Dinacon Master of Puppets © Hanna Karjalainen
8. Dinacon Master Of Puppets, om. Nina Marttila / 51 p.
-
-
Whiplandian I Am Legend © Aune Kauhanen
9. Whiplandian I Am Legend, om. Minna Kauhanen Minna & Tiina Räihä / 50 p.
-
-
Apple Garden’s Texas Flame © Ida Salonen
10. Apple Garden’s Texas Flame, om. Jere Pitkänen / 41 p.
VUODEN AGILITYWHIPPET 2016
-
-
Refined Moon Maniac
1. Refined Moon Maniac, ”Spooky” & Kati Rasku / 58 p.
-
-
Apple Garden’s Festina Lente © Hanna-Mari Hartin
2. Apple Garden’s Festina Lente, ”Nikita” & Hanna-Mari Hartin / 54 p.
-
-
Whiptails Ginger Gold
3. Whiptails Ginger Gold, ”Goldie” & Lena-May Harjulin / 32 p.
-
-
Zaraque’s Juliet In Temptation © Jutta Kilponen
4. Zaraque’s Juliet In Temptation, ”Hippu” & Anniina Oksanen / 30 p.
-
-
Sagramour Magic Endeavor © Ossi Lehtinen
5. Sagramour Magic Endeavor, ”Monni” & Tuuli Strang / 21 p.
-
-
Mallyfield Dream Ace © Vaasan Urheilukuvaus
6. Mallyfield Dream Ace, ”Ässä” & Eija Lähdesmäki / 16 p.
-
-
Tiger’s Chaos Breaking the Silence © Reima Mukkala
7. Tiger’s Chaos Breaking The Silence, ”Jeeves” & Annica Ojala / 15 p.
-
-
Pikkuliisan Majesteetti © Sami Ritoniemi
8. Pikkuliisan Rakas Majesteetti, ”Lusmu” & Eija Lähdesmäki / 5 p.
-
-
Biswhip’s Dumas © Taija Linna
9. Biswhip’s Dumas, ”Hylsy” & Eija Lähdesmäki / 2 p.
Yleiskokous hyväksyi ehdotuksen yhdistyksen uusiksi säännöiksi syysvuosikokouksessa 3.12.2016 ja sääntömuutos on astunut voimaan Patentti- ja Rekisterihallituksen tarkistamisen jälkeen 3.1.2017.
Sääntömuutoksella on haluttu tarkentaa tai muuttaa muutoskohteena olevia sääntöpykäliä nykyisen toiminnan tarpeita vastaaviksi tai korjata niiden kirjoitusasua. Sääntömuutos ei muuta yhdistyksen toimintaa tai hallituksen tehtäviä ja vastuita millään tavalla. Muutoksia on tehty sääntöpykäliin 1, 2, 4, 6, 7, 8, 9 10 ja 18 ja alla on selite kunkin pykäläkohdan muutoksesta.
SÄÄNNÖT
1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka – kirjoitusasun korjaus.
2 Suhteet muihin järjestöihin – säännöissä ei ole tarpeen rajoittaa tai sitoa yhdistystä muiden yhdistysten sääntöihin tai toimintaan, vaan Whippet-Harrastajat ry voi kuulua mihin tahansa yhdistykseen, kuten tällä hetkellä Kennelliiton ja SVKL:n lisäksi Suomen Agilityliittoon, joiden katsotaan edistävän rodun eteenpäin viemistä. Yhdistys noudattaa yhdistyslakia siltä osin, mitä yhdistyksen säännöt eivät määrää.
4 Tarkoitus ja toimintamuodot – kirjoitusasun korjaus.
6 Yhdistyksen jäsenyys – Asiantuntijajäsen poistui ja sen ehdot on yhdistetty kunniajäsenyyteen. Lisäksi on tehty kirjoitusasun muutos kohtaan ”perhejäsen”.
7 Jäsenmaksu – Jäsenmaksun eräpäivä aikaistettiin helmikuun loppuun. Lisäksi poistettiin maininta jäsenmaksujen päättämisestä syyskokouksessa, koska asia on jo sääntöpykälän 10 syyskokouksessa käsiteltävien asioiden listassa.
8 Jäsenen eroaminen ja erottaminen – Muutokset koskevat kohtaa 4, johon muutettu sana ”tapojen sanaksi ”kenneltapojen” ja lisätty ”tai tuomittu eläinsuojelulain rikkomisesta” ja poistettu ”tai erotettu Suomen Kennelliitto – Finska Kennelklubben ry:n jäsenyydestä.”
9 Varsinaiset kokoukset – Sääntöihin lisättiin mahdollisuus toimittaa kokouskutsu sähköisesti ja kutsun julkaiseminen lehden lisäksi yhdistyksen muissa virallisissa julkaisukanavissa (www-sivut).
10 Varsinaisissa kokouksissa käsiteltävä asiat – Lisätty toiminnantarkastaja vaihtoehdoksi tilintarkastajalle. Syyskokouksessa käsiteltävien asioiden listassa on vaihdettu käsittelyjärjestystä: ensin vahvistetaan jäsenmaksujen suuruus ja vasta sen jälkeen esitetään rahoitussuunnitelma hyväksyttäväksi. Lisäksi on poistettu lause ”Hallitus voi määrätä varainhoitajan yksin kirjoittamaan yhdistyksen nimen.”, koska asia ei kuulu syysvuosikokoukseen, vaan hallitus voi määrätä asian yksin pykälän 17 mukaisesti.
18 Toiminta- ja tilikausi sekä tilintarkastus – lisätty tilintarkastajalle vaihtoehdoksi toiminnantarkastaja.
Whippet-Harrastajat ry:n kasvattajakilpailun sekä Team Race -joukkuekilpailun sääntöihin on tullut muutoksia, jotka astuvat voimaan 1.1.2017. Uudet säännöt on koonnut W-H:n kilpailutoimikunta ja sääntömuutokset on hyväksynyt W-H:n hallitus.
Merkittävimmät muutokset näiden erikoiskilpailujen säännöissä ovat ne, että kasvattajakilpailun joukkueessa on kahdesta koirasta vähintään toisen oltava rotumääritelmän mukaisesti mittaan menevä ja Team Race -joukkueen koirista vähintään 2/4 on oltava mittaan meneviä.
Näiden sääntömuutosten valmistelu on alkanut jo vuonna 2015. Sääntömuutokset on tehty kilpailuttajien ja kasvattajien toiveiden pohjalta ja niiden perimmäisenä tavoitteena on tukea rotumääritelmän mukaisten mittaan menevien whippetien asemaa kilpailutoiminnassa, kuitenkaan sulkematta ylikorkeita pois kilpailuista. Muutoksilla toivotaan kilpailuista entistä jännittävämpiä ja pyritään kannustamaan myös mittaan menevien whippetien kilpailuttamista. Tämän hetkinen koiramäärä (vuonna 2016 radalla kilpaili 165 eri whippetiä) mahdollistaa nämä sääntömuutokset hyvin.
W-H:n kilpailutoimikunnan tavoitteena on ajaa rotujärjestön sisällä koko rodun pitkän tähtäimen etua kilpailutoiminnan suhteen.
VIIMEINEN ILMOITTAUTUMISPÄIVÄ 22.10.2016
Whippet-Harrastajat ry järjestää Harrastaja/Kasvattaja = HAKA-päivän 5.11.2016.
Paikka: ADA Lounas & Catering, Emalikatu 10, 04440 Järvenpää.
OHJELMA
8.30 Aamukahvi
9.00-11.00 VINTTIKOIRAN TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖN TOIMINTA JA HUOLTO
ft, MSc, FT Heli Hyytiäinen, Helsingin Yliopisto
Vinttikoiran liikkumisen ja biomekaniikan perusteiden ymmärrys sekä aktiivinen ote tuki- ja liikuntaelimistön toimintaan auttavat ylläpitämään koiran hyvinvointia.
11.00-11.45 Lounas
11.45-13.45 WHIPPET RODUN NYKYTILANNE JA JALOSTUKSEN TAVOITTEET
Paneelikeskustelu – JTO:n aiheita käydään läpi keskustellen. Paneelissa mukana mm. rodun kasvattajia ja harrastajia. Yleisö voi osallistua keskusteluun ja halutessaan lähettää etukäteen kysymyksiä ilmoittautumisosoitteeseen.
13.45-14.00 Kahvitauko
14.00-16.00 KOIRAN ENSIAPU
ELL Jenni Ranki, Sairaalaeläinlääkäri/Päivystys- ja Tehohoitoyksikkö, Yliopistollinen Eläinsairaala
Koiran sairastuessa/tapaturmissa omistajan suorittamilla ensiaputoimenpiteillä jo ennen eläinlääkäriin lähtemistä voi olla kriittinen vaikutus koiran toipumiselle ja selviämisennusteelle. Luennolla käydään läpi tavallisimmat ensiapua vaativat tilanteet (mm. myrkytykset, traumat, vatsataudit) ja niiden hoito.
Hinta – sisältää aamu- ja iltapäiväkahvin: Whippet-Harrastajat ry:n jäsenille 25 €, muut 30 €.
Tilinumero FI 95 2074 1800 0336 36, käytä maksaessasi viitettä 12535. Liitä maksukuitti mukaan ilmoittautumiseen.
Paikalla on mahdollista lounastaa buffet –pöydästä (salaatti- ja lämminruokabuffet) hintaan 10 €. Lounas maksetaan paikan päällä, mutta ilmoita osallistumisesi lounaaseen sekä mahdollinen ruokavalio ilmoittautumisen yhteydessä.
Lounasbuffet menu
Tapahtumaa koskevat kysymykset sekä sitovat ilmoittautumiset 22.10.2016 mennessä sähköpostitse anna.eriikka@gmail.com
TERVETULOA!
Whippet-Harrastajat Veteraaniratamestari 2016
Elko River du Tepee d’Amour, omistajat Thomas Sommardahl ja Antti Ruotsalo

Elko River du Tepee d’Amour, omistajat Thomas Sommardahl ja Antti Ruotsalo © Antti Ruotsalo
VSP Veteraaniratamestari 2016
Zaphira v.d. Spaarne Meute, omistajat Eeva ja Lasse Salmela

Veteraaniratamestari VSP 2016 Zafira v.d. Spaarne Meute, om. Eeva ja Lasse Salmela © Minna Leppänen
Team Racessa muistettiin myös radalta poistuvia ja kilpailu-uransa Team Raceen päättäviä koiria Eläkkeellä -manttelilla.
-
-
Zaphira v.d. Spaarne Meute, om. Eeva ja Lasse Salmela © Sakari Lampola
-
-
Kiiturin NN-Remy Martin, om. Tarja Seppänen © Sakari Lampola
-
-
Amom v.d. Spaarne Meute, om. Jarno Örn ja Anne Suomalainen © Sakari Lampola
Team-Race 2016 tulokset

Team Race 2016 voittajajoukkue SSVK © Emmi Ventelä
1. SSVK Salpausselän Vinttikoirakerho 44 p.
1. Nopurin Snoop Dogg
2. Nopurin Jack Sparrow
3. Lekurin Kundi
4. Nopurin Sylvester Stallone
2. WH 1 Whippet-Harrastajat 42 p.
1. Nopurin Meryl Streep
2. Maxwin Imp
3. Maxwin Indie
4. Maxwin Invictus
3. WH 2 Whippet-Harrastajat 35 p.
1. Hilton Du Pack De La Jet
2. of Streamline Kinetic Art
3. Maxwin Jackpot
4. of Streamline King
4. PVK Pirkanmaan Vinttikoirakerho 29 p.
1. Indian Hill’s Aragon
2. Apple Garden’s Ex Visu Amor
3. Marakaya’s James Bond
4. Emirgrant V.D. Waterram
5. YHD OSVKH, LL, HVK 27 p.
1. Indian Hill’s Gameover
2. Weikotin WT-Carita
3. Jewgenistajan Hokkupokkus
4. of Streamline Keen Chaser
6. TVK Turun Vinttikoirakerho 24 p.
1. Maxwin Hooligan
2. Weikotin WT-Bertil
3. Weikotin Superchopper
4. Mei Dan Wincester
Lohdutusfinaali
7. K-SVKK Keski-Suomen Vinttikoirakerho 34
1. Indian Hill’s Gambler
2. Softrack Fast’n’Slow
3. Lekurin Kingi
4. Whiplandian Wild Child
8. K-SVK Kaakkois-Suomen Vinttikoirakerho 29 p.
1. Paletin Soulman
2. Blackbitch’s Boogie Nights
3. Blackbitch’s Long Kiss Goodnight
4. Paletin Teetee
Tuomari Pirjo Muhonen, Softouch
Palkintolahjoituksista lämmin kiitos: Racinel, DogsFirst, Nutrolin, FastDog, Roydon, Showlink, K-supermarket Hakunila, Nuttunurkka, Piuhaputiikki, HounDesigns, Kepeä Taival, Bestis, Pirjo Muhonen, Riitta Laine, Anita Sandqvist
-
-
BIS & PN1 & Paras nartun pää ja ilme & BIS-valio Sportingfields Jamaican Me Crazy, VSP & PU1 & VSP-valio & Parhaat uroksen liikkeet, Brookway Academy Choice (c) Anita Sandqvist
-
-
BIS-pentu Zaraque’s Knight of Northern Lights, VSP-pentu Zaraque’s Keen On Crown’n Jewels (c) Jaana Jyläntö
-
-
BIS-kivespuutteinen Mistyq Composer
(c) Kati Kanerva
-
-
BIS-juniori Play A While What A Wonderful World, VSP-juniori Woodbrooks Who Made Who (c) Jaana Jyläntö
-
-
BIS-nuori Sandbay Stars and Stripes(c) Jaana Jyläntö
-
-
BIS-avoin luokka Belltown High Styler, VSP-avoin luokka Mistyq Chirpybird (c) Jaana Jyläntö
-
-
BIS-käyttöluokka C’mere Malibu, VSP-käyttöluokka & Paras uroksen pää ja ilme Pipsqueak Smoke on the Water
(c) Anita Sandqvist
-
-
BIS-superkäyttöluokka Woodbrooks C’mon AC/DC, VSP-superkäyttöluokka Miyessa Bucket Of Love
(c) Anita Sandqvist
-
-
BIS-seniori & PU3 Fanfare’s Too Cool To Care, VSP-seniori Pipsqueak Niiskuneiti
(c) Jaana Jyläntö
-
-
BIS-veteraani & PN3 Chosen Tricks Feeling High, VSP-veteraani Best-Looking Brooklyn
(c) Anita Sandqvist
-
-
BIS-kasvattajaluokka C’mere
(c) Jaana Jyläntö
-
-
BIS-jälkeläisluokka Twyborn Philadelphia
(c) Jaana Jyläntö
PENNUT
urokset, pek 4-6 kk
Zaraque’s Knight Of Northern Lights 1/kp ROP-pentu, BIS-baby, BIS-pentu
Mimi Chill’s Totoro 2/kp
Mimi Chill’s Masterpiece 3/kp
nartut, pek 4-6 kk
Zaraque’s Keen On Crown’n Jewels 1/kp VSP-baby
Mimi Chill’s Laila Nunnuka 2/kp
Mimi Chill’s Luna Lovekiva 3/kp
Zaraque’s Kismet Sensation at Miyessa 4/kp
Tiger’s Chaos My Only One ei sij.
UROKSET
kivespuutteiset
Mistyq Composer 1 BIS-kivespuutteinen
Gaselle’s Just Black Ice 2
Encautom’s Feeling Unique poissa
Gaselle’s Just A Casanova poissa
junioriluokka
Play A While What A Wonderful World 1/kp BIS-juniori
Avantina Arctic Kristoff 2/kp
Encautom’s Good Luck Charlie 3
Besties Zephyr The West Wind 4
Avantina Arctic Olaf ei sij.
Besties Zippy The Happy ei sij.
Mimi Chill’s Maradona ei sij.
Tarumetsän Erämaan Kutsu ei sij.
nuortenluokka
C’mere Rascal Or Not 1
Vi’waun Spellbound By Bali 2
Mistyq Dazzledragon 3
avoin luokka
Belltown Highstyler 1/kp BIS-avoin
C’mere Put Your Hands Up 2/kp
Encautom’s What A Feeling 3
Encautom’s Do You Feel It 4
Wizard Of Oz Lazarus ei sij.
käyttöluokka
Pipsqueak Smokeonthewater 1/kp VSP-käyttöluokka, Paras uroksen pää ja ilme
Burnt Sienna Calico Rocks 2/kp
Scheik’s Fame’n Fortune 3
Besties Upper Class 4
Sopisco Ensihupi ei sij.
superkäyttöluokka
Miyessa Bucket Of Love 1/kp VSP-superkäyttöluokka
Nyanssin Chivas Regal 2
valioluokka
Brookway Academy Choice 1/kp PU 1 VSP-valio VSP, Parhaat uroksen liikkeet
C’mere Nottambulo 2/kp PU 2
Zaraque’s Just Light Up My Way 3/kp PU 4
C’mere Pigs Might Fly 4/kp
Encautom’s Poseidon from Ocean ei sij./kp
Miyessa Born To Run ei sij./kp
Scheik’s Flaming Arrow ei sij./kp
Woodbrooks C’mon First Edition ei sij./kp
senioriluokka
Fanfare’s Too Cool To Care 1/kp BIS-seniori PU 3
veteraaniluokka
Best-Looking Brooklyn 1/kp VSP-veteraani
Twyborn Philadelphia 2/kp
C’mere Huliwili 3
Gaselle’s Get On 4
NARTUT
junioriluokka
Woodbrooks Who Made Who 1/kp VSP-juniori
Besties Zelda The Princess 2
Avantina Arctic Elsa 3
Belltown Ingliss 4
Brookway Wearing Wang ei sij.
Dancingdaisy ei sij.
Mimi Chill’s Bubbles ei sij.
Vi’waun Summer Smile ei sij.
Woodbrooks She’s Got Ball’s ei sij.
nuortenluokka
Sandbay Stars And Stripes 1/kp BIS-nuori
avoin luokka
Mistyq Chirpybird 1/kp VSP-avoin
Pikkuliisan Onnen Kosketus 2
C’mere Manhattan poissa
käyttöluokka
C’mere Malibu 1/kp BIS-käyttöluokka
Besties Stormskärs Maja 2/kp
Magtaf May In Martinique 3/kp
Vi’waun Neela 4
Paletin Cupcake ei sij.
Tappinskis Jade In Sunshine ei sij.
Sökövintin CG-Huomen-Lahja poissa
superkäyttöluokka
Woodbrooks C’mon AC/DC 1/kp BIS-superkäyttöluokka
Satangin Mew For You 2
valioluokka
Sportingfields Jamaican Me Crazy 1/kp PN 1, Paras nartun pää ja ilme, BIS-valio, BIS
C’mere Quperkeikka 2/kp PN 2, Parhaat nartun liikkeet
C’mere Qukkuluuruu 3/kp PN 4
C’mere La Boheme 4/kp
senioriluokka
Pipsqueak Niiskuneiti 1/kp VSP-seniori
Jagodas Gingembre 2/kp
Pipsqueak Onnenkoru 3
Pikkuliisan Kesäyön Haltija 4
Razamanaz Guardian Angel ei sij.
Vi’waun Norna ei sij.
veteraaniluokka
Chosen Tricks Feeling High 1/kp PN 3 BIS-veteraani
KASVATTAJALUOKKA
C’mere 1/kp BIS-kasvattaja
Besties
Encautom’s
Zaraque’s
Mimi Chill’s ei esitetä
JÄLKELÄISLUOKKA
Twyborn Philadelphia BIS-jälkeläisluokka
Whippet – Kasvattajakilpailu 2016 juostiin 20.8.2016 Hyvinkäällä. Joukkueita oli 12 ja ne edustivat 10 eri kenneliä.
Kasvattajakilpailun voitti Sari Salmisen Nopurin -kennelin joukkue ”Stars”, Nopurin Snoop Dogg ja Nopurin Jack Sparrow.

1. Nopurin ”Stars”, 2. Indian Hills ”A-Team”, 3. Lekurin (c) Mikko Lahti
- Nopurin ”Stars”, kasvattaja Sari Salminen: NOPURIN SNOOP DOGG 22,78 (350 m) ja NOPURIN JACK SPARROW 18,16 (280 m), yhteisaika 40,94
- Indian Hill’s ”A-Team”, kasvattaja Jari Forsstén: INDIAN HILL’S ARAMIS 23,16 (350 m) ja INDIAN HILL’S ARAGON 18,47 (280 m), yhteisaika 41,63
- Lekurin, kasvattaja Hanna Virtanen: LEKURIN KUNDI 23,11 (350 m) ja LEKURIN KATAPULTTI 18,70 (280 m), yhteisaika 41,81
- Indian Hill’s ”G-Miehet”, kasvattaja Jari Forsstén: INDIAN HILL’S GAME OVER 23,44 (350 m) ja INDIAN HILL’S GAMBLER 18,49 (280 m), yhteisaika 41,93
- Weikotin ”Hame”, kasvattaja Eeva Salmela: Weikotin Hame WEIKOTIN JZ-TOINI 23,16 (350 m) ja WEIKOTIN WT-CARITA 18,81 (280 m), yhteisaika 41,97
- Paletin, kasvattaja Leena Hursti: PALETIN CANDYKING 23,26 (350 m) ja PALETIN CAPTAINKID 18,76 (280 m), yhteisaika 42,02
- of Streamline, kasvattja Marjo Stöckell: OF STREAMLINE KEEN CHASER 23,84 (350 m) ja OF STREAMLINE KINETIC ART 18,94 (280 m), yhteisaika 42,78
- Weikotin ”Housut”, kasvattaja Eeva Salmela: WEIKOTIN WT-BERTIL 23,80 (350 m) ja WEIKOTIN SUPERCHOPPER 19,11 (280 m), yhteisaika 42,91
- Softrack, kasvattaja Sari Tapaninaho: SOFTRACK FAST’N’FUNNY 24,00 (350 m) ja SOFTRACK FAST’N’MYTHICAL 19,39 (280 m), yhteisaika 43,39
- Blackbitch’s ”Black Bitches”, kasvattaja Anne Oljemark: BLACKBITCH’S BOOGIE NIGHTS 24,10 (350 m) ja BLACKBITCH’S LONG KISS GOODNIGHT 19,42 (280 m), yhteisaika 43,52
- Nyanssin, kasvattaja Nina Heinäaho: NYANSSIN CHIVAS REGAL 24,67 (350 m) ja NYANSSIN BERBERIS 19,48 (280 m), yhteisaika 44,15
- Pikkuliisan, kasvattaja Jaanaliisa Halonen: PIKKULIISAN SYDÄN KULTAINEN 25,25 (350 m) ja PIKKULIISAN RAKAS MADAME 20,12 (280 m), yhteisaika 45,37