TUOMARIESITTELYT
|
![]() |
Agneta Kappers
Erona useimpiin muihin koiraharrastuksen parissa toimiviin minä en ole kasvanut kiinni koiramaailmaan nuorena vaan sain odottaa aikuisikään, ennnenkuin pystyin hankkimaan itselleni koiran – ja ensimmäinen koirani oli whippet. Vuosi oli 1962 ja siitä lähtien olen ollut uskollinen rodulleni. Kasvatustyö lähti käyntiin vuonna 1978 kennelnimellä ”Kapriol”. Vuoteen 1996 kasvatin 15 pentuetta ja sen jälkeen oli taukoa vuoteen 2007 saakka. Silloin minulla oli yksi pentue ja lisää on suunnitteilla. |
![]() |
Hanne Berit Husby
Asun Norjassa 70 km etelään Trondheimista ja olen 58-vuotias. Koirien kanssa olen touhunnut vuodesta 1967 lähtien. Urani koirien kanssa alkoi lintukoirien parissa, joiden kanssa harrastin myös metsästystä ja jäljestämistä. Vuonna 1978 hankin ensimmäisen whippettini Bohem –kennelistä ja rodusta tuli ”se oikea” rotu. Vuosien varrella olen kasvattanut jonkin verran pentueita kennelnimellä ”Terra Whisetta”. Tällä hetkellä kotonani ei ole yhtään whippettiä, mutta vanhin poikani on jatkanut rodun parissa. Minulla itselläni on tällä hetkellä kotona yorkshirenterrieri. |

Netti | Yhdistys | Ajankohtaista | Whippet | Harrastamaan | Tuloksia | Jalostusasiaa | Muuta | In english
|
© Whippet-Harrastajat ry |