Selkäkuvatuille whippeteille suunnattu oirekysely

Selkäkuvatuille whippeteille suunnattu oirekysely

Whippet-Harrastajat ry:n kysely selkäkuvatuille whippeteille. Kyselyyn toivotaan vastauksia sekä oireilevien että oireettomien koirien osalta. Vastaaminen on vapaaehtoista ja on avoin kaikille. Vastaukset ovat anonyymeja. Kyselyyn vastaaminen kestää alle 5 minuuttia.

SIIRRY KYSELYYN

Kiitos osallistumisestasi!

Kannusteraha whippetien selkäkuvaustutkimuksiin

Kannusteraha whippetien selkäkuvaustutkimuksiin

Suomen Kennelliitto ry on antanut virallisia selkäkuvauslausuntoja 1.6.2013 lähtien. Whippetien selkiä on myös ryhdytty kuvaamaan ja tutkittujen koirien määrä on kasvanut vähitellen: 15.2.2017 mennessä lausuntoja on annettu yhteensä 52 kpl, josta yksinomaan vuoden 2016 aikana 36 kpl. Selkälausunto sisältää koiran iästä ja otetuista kuvista riippuen lausunnon spondyloosista (SP), nikamien epämuotoisuudesta (VA) sekä välimuotoisesta lanne-ristinikamasta (LTV). Lisätietoa selkäkuvauksesta.

Tähän asti tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että SP ja VA lausunnot ovat olleet pääasiassa normaaleja, mutta rodussa esiintyy paljon erityisesti LTV muutoksia. Näistä tuloksista ei voida vielä vetää johtopäätöksiä ja niiden merkitys ja vaikutus whippetin selkäterveyteen on avoin ilman pidemmän aikavälin seurantaa ja tiedonkeruuta. Whippet-Harrastajat ry on päättänyt myöntää 1.1.2017 alkaen kannusterahaa selkäkuvausten tukemiseksi, jotta saadaan kerättyä laajempi aineisto ja pystytään sen perusteella muodostamaan todenmukainen käsitys rodun selkäterveydestä.

Kannusterahan ohje Yleistietoa virallisista selkäkuvauksista

 

Välimuotoisesta lanne-ristinikamasta

LTV eli välimuotoinen lanne-ristinikama on epämuodostunut nikama, jossa on sekä lanne- että ristinikaman piirteitä. LTV on perinnöllinen ja synnynnäinen nikamaepämuodostuma, jonka periytymismekanismia ei kuitenkaan vielä tunneta. Suomen Kennelliitto jakaa LTV:n 4 eri ryhmään: LTV0 tarkoittaa tervettä selkää, LTV1 jakautunutta ristiluun keskiharjannetta, LTV2 symmetristä LTV:tä, LTV3 epäsymmetristä LTV:tä ja LTV4 kuutta tai kahdeksaa lannenikamaa. Whippetien viralliset selkäkuvaustulokset (tilanne 15.2.2017) ovat jakautuneet seuraavasti:

  • LTV0, 16 kpl – 31 %
  • LTV1, 29 kpl – 56 %
  • LTV2, 4 kpl – 7 %
  • LTV3, 1 kpl – 2 %
  • LTV4, 2 kpl – 4 %

Välimuotoisen lanne-ristinikaman merkitys koiralle:

  • LTV1: Tämä muutos ei nykytietämyksen valossa aiheuta koiralle oireita.
  • LTV2−LTV4: Muutokset voivat altistaa lanne-ristiluualueen rappeutumissairauksille, jotka saattavat aiheuttaa oireilua (ns. cauda equina-oireyhtymä). Rotukohtaisia eroja esiintyy ja myös koiran työ/harrastuskäyttö voi vaikuttaa. Usein koirat ovat täysin oireettomia. LTV3 voi olla yhteydessä synnynnäiseen vinolantioon ja toispuoleiseen lonkkanivelen kasvuhäiriöön.

Koska LTV1 on yleisin tutkimustulos (56:lla % whippeteistä), yhdistys on myös päättänyt toistaiseksi poiketa Suomen Kennelliiton selkäohjeesta*, ja kahden LTV1 tuloksen saaneen koiran yhdistelmä hyväksytään pentupalstalle ilman poikkeuslupaa.

 

Lähteet:
http://www.kennelliitto.fi/selkalausunto-antaa-monenlaista-tietoa
https://www.kennelliitto.fi/sites/default/files/form-files/selkaohje_3_0.pdf
https://www.kennelliitto.fi/kasvatus-ja-terveys/koiran-terveys/perinnolliset-sairaudet-ja-koiran-hyvinvointi/perinnolliset-selkamuutokset
http://www.kennelliitto.fi/sites/default/files/media/ltv_arvostelun_perusteet_0.pdf

* Suomen Kennelliiton Selkäohjeen mukaan LTV1-4 tuloksen saaneet koirat suositellaan yhdistettävän vain LTV0 tuloksen saaneisiin koiriin