TOKO
Tokolla tarkoitetaan tottelevaisuuskoetoimintaa, harrastajien
keskuudessa termi on taipunut tarkoittamaan myös
tottelevaisuuskoulutusta yleensä. Koulutuksen tarkoitus on
opettaa koiralle miellyttävää ja hallittua käyttäytymistä
sekä koiran ohjaajalle oikeaa ja asiallista koiran käsittelytaitoa.
Tottelevaisuuskokeella testataan koulutuksen tulosta eli koiran ja
ohjaajan välistä yhteistyötä sekä koiralle opetetun käyttäytymisen
tasoa. Koetoiminnan tavoitteena on myös lisätä tietoa koiran
oppimiskyvystä sekä koulutuksen mahdollisuuksista koiran
yhteiskuntakelpoisuuden parantamisessa. Lisäksi tavoitteena on eläinystävällisen
ja terveen kilpailuhengen luominen sekä harrastuksen lisääminen.
Tottelevaisuuskokeita saavat järjestää Kennelliitto,
kennelpiirit, rotujärjestöt, piirien jäsenyhdistykset ja rotua
harrastavat yhdistykset.
Täydelliset tokosäännöt voit tilata Kennelliitosta.
Osallistumisoikeus
koiran on oltava
kilpailupäivänä 10 kuukauden ikäinen (erikoisvoittajaluokkaan
osallistuessaan 15 kk)
koiran on oltava
tunnistusmerkitty ja rokotettu Kennelliiton määräysten
mukaisesti
koiralla on oikeus
osallistua saman kokeen aikana vain yhteen luokkaan, ja sama
ohjaaja saa kilpailla vain yhdellä koiralla kussakin luokassa
Koeluokat:
Alokasluokka (alo)
Koirille, jotka eivät ole
aikaisemmin kilpailleet.
Avoin luokka (avo)
Koirille, jotka ovat
aikaisemmin saaneet yhden 1. palkinnon alokasluokassa.
Voittajaluokka (voi)
Koirille, jotka ovat aikaisemmin saaneet yhden 1. palkinnon
avoimessa luokassa.
Erikoisvoittajaluokka (evl)
15 kk täyttäneille koirille, jotka ovat aikaisemmin saaneet
yhden 1. palkinnon voittajaluokassa.
Koiran, joka tottelevaisuuskokeessa on
saavuttanut ylempään luokkaan oikeuttavan tuloksen on myös
kilpailtava tuloksen oikeuttamassa luokassa viimeistään, kun se
on saavuttanut kolme kertaa 1. palkinnon luokassaan.
Koulutustunnus ja mitali
Koulutustunnukset ja mitalit jaetaan jokaisessa luokassa koiran
saavuttaessa kolmannen 1. palkinnon kyseisessä luokassa.
Alokasluokassa koulutustunnus TK1 ja
pronssinen mitali.
Avoimessa luokassa koulutustunnus TK2 ja hopeinen mitali.
Voittajaluokassa koulutustunnus TK3 ja kultainen mitali.
Erikoisvoittajaluokassa koulutustunnus TK4 ja kultainen mitali
lehväkehyksin.
Tottelevaisuusvalion arvo
Koira saa Suomen tottelevaisuusvalion
arvon (Fin Tva), kun sillä on kolme ensimmäistä palkintoa
tottelevaisuuskokeen erikoisvoittajaluokassa vähintään kahden
eri palkintotuomarin arvostelemana ja se on saanut
laatuarvostelussa virallisessa näyttelyssä vähintään
maininnan Hyvä (H).
Tottelevaisuuskoulutusta järjestävät eri koirayhdistykset ja
-seurat. Parhaiten tutustut lajiin esim. käymällä seuraamassa
paikallisen seuran harjoituksia. Jos näkemäsi miellyttää, mene
reippaasti mukaan koirasi kanssa. Tottelevaisuuskoulutus ei ole
hukkaanheitettyä vaikka kilpaileminen ei kiinnostaisikaan.
Koulutettua koiraa on helpompi hallita ja koira on tasapainoisempi
kun se tietää suhteensa laumansa johtajaan (ihmiseen). Koira (ja
omistaja) saa mielekästä tekemistä, suhde omistajaan paranee ja
omistajakin löytää koirastaan aivan uusia ulottuvuuksia. (Marita
Furu)
Kattava
sivusto tottelevaisuuskokeista
Asiaa
tapakasvatuksesta, koulutuksesta, ongelmista ja niiden ratkaisusta
|