Ensimmäiseksi pitää olla siis voimassaoleva
kilpailukirja ja omistajan on hyvä olla mm. SVKL:n ja W-H:n sekä
mielellään SKL:n jäsen, ilman ed. mainittuja jäsenyyksiä, on
ilmoittautumismaksut huomattavasti suurempia. Jäsenyys siis
kannattaa!
Ilmoittautuminen
Koira ilmoitetaan haluttuun kilpailuun
kilpailukalenterissa olevaan ilmoittautumisnumeroon tai
-osoitteeseen. Kun ilmoittaudutaan puhelimitse on hyvä pitää käsillä
kilpailukirja , sillä tietoja kuten; nimi, kilpailukirjan numero,
sukupuoli, rotu, luokituspisteet ja juostavaksi haluttu matka tai
kilpailu kysytään ilmoittautumisen yhteydessä. Kun tämä on
hoidettu jäädään odottelemaan kilpailupäivää.
Valmistautuminen kilpailuun
Ennen kuin lähdetään kilpailupaikalle, tulee
matkakassiin varata mm. kilpailukirja, rokotustodistukset, kuonokoppa,
kilpailumanttelit, kunnollinen hihna ja kaulain, vesikuppi ja vettä
sekä tietysti rahaa. Koiran fyysisen kunnon hankkiminenhan on
hoidettu jo kuukausia enne kilpailuja eikä siis samana aamuna ole
syytä tehdä rasittavia viimeistelyharjoituksia vaan kaikki
voimavarat on syytä varata itse kilpailusuoritukseen. Koiran ruokinta
tulee suorittaa vähintään neljä tuntia ennen suoritusta, mutta
itse annan n.1/3 annoksen vähintään kuusi tuntia ennen kilpailuja
tai jos kilpailu on hyvin aikaisin aamusta olen antanut ruuan
edellisenä iltana suhteellisen myöhään. Täydellä vatsalla ei ole
koirankaan mukava juosta.
Sitten vaan matkaan.
Kilpailupaikalla
Kun saavutaan kilpailupaikalle, etsitään sopiva
paikka autolle, missä häiriötekijöitä on mahdollisimman vähän
mahdollisuuksien mukaan. Kilpailupaikalla on hyvä olla hyvissä
ajoin, n. 30 min ennen eläinlääkärin tarkastusta. Ensimmäisenä käydään
ilmoittautumassa toimistoon, jonne luovutetaan kilpailukirja tulosten
kirjaamista varten ja maksetaan ilmoittautumismaksu, sieltä saadaan
kilpailun ohjelma, mistä selviää oman koiran lähtö, käytettävä
mantteli, kilpakumppanit jne.. Näin ollaan kirjoittauduttu kilpailuun
mukaan. Sitten mennään eläinlääkärintarkastukseen, missä eläinlääkäri
tarkastaa koiran kilpailukunnon ja joko hyväksyy tai hylkää
osallistumisen kilpailuun. Hylkäämisen syitä voi olla esim.
nartulla alkanut kiima jne. Kun tarkastus on suoritettu ja koira on
hyväksytty kilpailuun ,jäädään odottelemaan oman lähdön vuoroa.
Ennen omaa lähtöä koira lämmitellään
kilpailualueen puitteissa ja viileällä säällä on syytä käyttää
lämmitysmanttelia. Koiralle laitetaan ohjelman mukainen
kilpailumantteli ja kuonokoppa otetaan käden lähettyville.
Lähtö
Kun oman koiran lähtö on käsillä, tulee olla
hyvissä ajoin lähtöpaikalla. Koiralle laitetaan kuonokoppa juuri
ennen rata-alueelle menoa. Radalle mennään ohjelman ilmoittamassa järjestyksessä,
ensimmäisen koiran johdolla. Koirat esitellään ja jokainen nostaa
koppinumeroa vastaavan lätkän, mikä osoittaa lähtökopin numeron,
josta koira starttaa. Koppi nro.1 on rataan nähden sisin ja nro.6
vastaavasti uloin. Koppiarvonnan ja esittelyn jälkeen koirakot
siirtyvät lähtökopeille, missä tarkastetaan kilpailuvarusteiden
kunto ja oikeellisuus. Sen jälkeen siirrytään koppien taakse kukin
lähtöarvontalapun osoittaman kopin kohdalle. Kun kaikkien lähtöön
osallistuvien koirien varusteet on tarkastettu antaa lähettäjä
luvan kopittaa koirat. Kopitus voi tapahtua nk. yhdessä- tai kahdessa
aallossa, mikä tarkoittaa että yhdessä aallossa kaikki koirat
kopitetaan samaan aikaan ja kahdessa aallossa puolestaan rytmissä
1,3,5 ja 2,4,6. Koiralta irrotetaan kaulain ja hihna ennekuin se päästetään/laitetaan
lähtökoppiin eli koira juoksee ilman kaulainta -aina.
Lähettäjä on yleensä merkinnyt maahan viivan,
jonka taakse kilpailuttajat siirtyvät kun kopitus on suoritettu. Lähettäjä
avaa lähtökopit ja koirat säntäävät vieheen perään. Nyt voimme
vain seurata, miten koirat suorittavat juostavan matkan ja kun
viimeinenkin koira on saavuttanut maaliviivan antaa lähettäjä luvan
poistua hakemaan koirat pysäytyspaikalta. Koira haetaan
mahdollisimman ripeästi tai esim. kaveri voi hakea koiran pysähtyneen
vieheen luota pois, jolloin saamme koiran nopeammin kiinni. Monesti näkee
koiria, jotka ovat saaneet hampaisiinsa palan vieheestä eivätkä päästä
irti millään. Näiden kohdalla tarvitaan terävää veistä tai
saksia, joilla leikataan pala vieheestä ja saadaan koira irti
vieheestä ja päästään jatkamaan kilpailuja. Samalla palautetaan lähtöarvontalappu
ennekuin poistutaan radalta.
Lähdön jälkeen tuomaristo päättää mahdolliset
tuomiot, jos tarkkailevat tuomarit ovat havainneet säännöistä
poikkeavaa ja punaiset liput ovat nousseet, valkoiset liput
tarkoittavat että lähdössä ei tapahtunut rikkeitä ja se hyväksytään.
Ajanotto tarkistaa koirien juoksemat ajat videolta ja ylituomari
vahvistaa ne, jonka jälkeen tulokset ilmoitetaan toimistoon
kirjattavaksi kilpailukirjoihin. Tulokset kuulutetaan lähdön jälkeen.
Lähdön jälkeen
Kun koiran kanssa ollaan tultu pois radalta se jäähdytellään
kävellen vähintään 20min. Sille annetaan juotavaa, tarkastetaan
ettei ole sattunut mitään haavereita ja tarvittaessa huuhdellaan käpälät.
Sen jälkeen voidaan käydä katsomassa ja kirjaamassa ohjelmaan
tulokset ja hoitaa seurustelut kanssakilpailijoiden ja tuttavien
kanssa.
Jos koiralla oli vain yksi lähtö, se saa levätä esim. autossa
kunnes on kotimatkan aika. Jos taas koiralla on vielä edessä toinen
startti, annetaan koiran levätä ja ennen seuraavaa lähtöä
toistetaan samat rutiinit kuin ensimmäiseenkin lähtöön.
Kun kilpailu on käyty ja toimisto on kirjannut
tulokset koiran kilpailukirjaan on yleensä palkintojen jaon vuoro.
Sitten voidaankin lähteä paluumatkalle.
Kotona jälleen
Kotiin päästyä koiralle annetaan normaali ateria.
Varsinkin ensimmäisen kilpailun jälkeen koira saattaa pyytää
useammin ulos tarpeilleen, sillä kova rasitus aiheuttaa nesteiden
kertymisen, joka puolestaan aiheuttaa pissahädän normaalia enemmän.
Sattuupa joskus, että aina ei keritä ulos asti kun pissavahinko
sattuu lattialle. Muista ,että koirasi ei tee sitä tahallaan ikä
sitä saa rangaista, se on tulosta kehon ylirasittuneisuudesta!
tarkkaile koiraa muutaman päivä kilpailun jälkeen ja huolehdi että
sillä on raikasta vettä saatavilla koko ajan.
Tämän jälkeen jäädään
suunnittelemaan/odottelemaan seuraavaa kilpailua.
Tässä oli hyvin pelkistetysti kerrottu kilpailupäivän
tapahtumat kun kaikki sujuu niin kuin pitäisi.
Sari Tapaninaho