Yleistä whippetistä

Vinttikoiran ja whippetin historiaa
Bo Bengtson: The Whippet (suom. ja julk. kirj. luvalla Sirpa Järvinen)
julkaistaan www-sivuilla Bo Bengtsonin luvalla

"Ihminen ja koira lyöttäytyivät yhteen noin 10 000 - 15 000 vuotta sitten yhteisen edun nimissä. Ruokkimalla koiria ihminen rohkaisi niitä pysyttelemään leirin ympärillä, koska niillä oli hyödyllinen tapa nostaa meteli aina kun joku lähestyi, oli tulija sitten tuttu tai tuntematon. Jonkinlaisen yhteisymmärryksen kehityttyä ihminen ja koira ottivat seuraavan yhteisen askeleen: koira oli vainunsa ja nopeutensa ansiosta paljon tehokkaampi metsästäjä kuin ihminen, ja yhdessä metsästäessään ihminen ja koira olivat lyömättömiä. Tasangoilla, joilla riista huomasi metsästäjät jo kaukaa, hyvästä hajuaistista ei ollut paljoakaan hyötyä, joten näillä alueilla kehittyi vähitellen koiratyyppi, jolla oli pitemmät raajat, kevyempi ruumis, tarkka näkö, ja ennen kaikkea se oli valtavan nopea - valmis lähtemään minkä tahansa riistan perään, juoksemaan sen kiinni ja tappamaan sen. Tämä oli noin tusinan nykyisen koirarodun esi-isä, rotujen, jotka luokitellaan vinttikoiriksi alkuperän ja niille tyypillisten ominaisuuksien perusteella.

Ensimmäiset tunnetut kuvat, joissa näkyy selvä vinttikoiratyyppi, ovat peräisin kuudennelta vuosituhannelta e.Kr. Seuraavien vuosisatojen aikana Keski-Idän taiteessa esiintyi säännöllisesti erilaisia elegantteja, pitkäjalkaisia metsästyskoiria. Jotkut näistä muistuttavat suuresti nykyistä greyhoundia, sileäkarvaista salukia ja faaraokoiraa, mutta ne kaikki näyttävät aika suurilta, ja on joka tapauksessa aivan liian aikaista ajatella niitä "puhtaina" rotuina.

Vinttikoirilla metsästämistä harrastettiin vielä kauan sen jälkeen kun yhteiskunta oli siirtynyt maanviljelyyn, eivätkä metsästyskoirat olleet enää välttämättöntä ruuan hankkimisessa. Ajojahdin jännitys ja koirien kauneus pitivät vinttikoirajahdit yläluokkien suosimana harrastuksena. 100-luvulla kreikkalainen historioitsija ja filosofi Arrian kirjoitti siitä jopa oppikirjan. Arabian ratsain liikkuvat beduiinit metsästivät salukeillaan, tsaarinajan Venäjän pajarit järjestivät suuria ja vaarallisia susijahteja venäjänvinttikoirillaan ja roomalaiset toivat greyhoundin Brittein saarille, mistä sai alkunsa kelttien hirven- ja sudenmetsästys karkeakarvaisilla vinttikoirilla.

Muinaisessa Egyptissä ja antiikin Roomassa oli ollut myös pienempiä, sileäkarvaisia vinttikoiria - Kleopatralla väitetään olleen niitä useita - ja nämä olivat sekä whippetin että sen pikkuserkun italianvinttikoiran esi-isiä. Koirien välisiin eroavaisuuksiin ei kiinnitetty huomiota, ne olivat vain joko suuria, pieniä tai keskikokoisia vinttikoiria, niitä ei luokiteltu eri nimisiin ja ne saivat lisääntyä keskenään vielä vuosisatoja. Epäilemättä joukkoon mahtui myös täysiä ristisiitoksia, mutta ne eivät olleet suosittuja, sillä ne eivät olleet yhtä käyttökelpoisia metsästykseen eivätkä yhtä kauniita, mikä oli sinänsä tärkeä tekijä antiikin Kreikassa.

Pienempi, whippetin näköinen koira osoittautui erittäin tehokkaaksi jäniksenmetsästäjäksi; se kykeni taipumaan, kääntymään ja ottamaan saaliin kiinni paljon pienemmässä tilassa kuin nopeat, mutta raskaammat greyhoundit. Nämä pienemmät vinttikoirat säilyivät Rooman valtakunnan luhistumisen läpi ja nousivat kukoistukseensa keski- ja renessanssiajalla, jolloin taiteessa esiintyy hyvin usein keski- ja pienikokoisia sileäkarvaisia vinttikoiria, enimmäkseen hyvin ylevien aiheiden yhteydessä. Koirat ovat laadultaan selvästi parempia kuin myöhempien vuosisatojen kuvataiteessa, niinpä nämä whippetit, joiksi voisimme nyt ruveta kutsumaan niitä, olivat varmaankin arvostettuja omana aikakautenaan. Niiden koko vaihtelee pienestä italianvinttikoiran kokoisesta täysikasvuisen greyhoundin kokoiseen; nyt omana aikakautenammekaan meillä ei ole yleistä yhteisymmärrystä siitä, mitkä kokorajat erottavat nämä kolme rotua toisistaan. Yksistään whippetin koko voi vaihdella jopa 12,5 cm siitä, mitä pidetään oikeana joissain osissa Eurooppaa siihen, mikä on ihanne amerikkalaisen rotumääritelmän mukaan. Ei olisi mahdotonta vaihtaa erittäin suuri tai erittäin pieni yksilö toiseen rotuun toisessa maassa - mitä kokoon tulee.

Yleinen käsitys, että whippet on suhteellisen "uusi" rotu, jonka alkuperä on hivenen epämääräinen, johtuu myöhemmistä olosuhteista. 1700-1800-luvuilla Brittein saarilla whippet-tyyppiset koirat tulivat köyhemmän väestön käsiin, jolla ei ollut varaa pitää greyhoundeja; sitä paitsi sen esti lakikin 1400-luvun puoleenväliin asti, koska aateliset halusivat pitää greyhoundeilla metsästämisen omana harrastuksenaan. Whippetistä tuli "köyhän miehen greyhound" ja sitä käytettiin paljon salametsästykseen ruoan hankkimiseksi. Suosittua ajanvietettä vedonlyönti-mahdollisuuksineen olivat myös "urheilukisat", joissa koirat ajoivat jänisparkaa aidatun alueen sisällä. Whippet seurasi vaistomaisesti heiluvaa jäniksennahkaa, ja sen perusteella kehitettiin suoralla juostava "rag racing", joka oli nykyisen mekaanisen ratajuoksun vaatimaton edeltäjä. Whippettejä risteytettiin myös muihin koiriin, useimmiten terriereihin, minkä oletettiin antavan rodulle enemmän "sydäntä", ja josta seurasi karkeita turkkeja vielä tämän vuosisadan puolellekin".

E.G.Walsh ja Mary Lowe: The English Whippet
(suom. S. Järvinen)

"Niinpä meillä on pieni, juokseva koira, jonka olemassaolon ovat todistaneet kirjailijat, maalarit ja kuvanveistäjät. Sen tyyppi jatkuu kuin joki, johon virtaa puroja greyhoundista, italiaanosta ja erilaisista terriereistä. Mutta on pakko tulla johtopäätökseen, että whippetillä on sama hallitseva geenistö kuin greyhoundilla, tai ne eivät olisi kestäneet niin paljon ristisiitosta niin pitkällä ajanjaksolla niin moneen tarkoitukseen. Ei voi olla sattumaa, että aivan nykyajan whippetin näköinen, kokoinen ja tyyppinen vinttikoira on nähtävissä niin monissa maalauksissa ja veistoksissa. Ennen kuin tästä yleisesti käytettiin termiä whippet, se tunnettiin todennäköisesti greyhoundina, pienenä greyhoundina tai jopa italianvinttikoirana."

"Whippet on myös eräs niistä suhteellisen harvoista roduista, jotka yhä kykenevät alkuperäiseen tehtäväänsä, jota ne ovat tehneet yli tuhat vuotta, ottamaan juoksemalla kiinni elävän saaliin, illallisekseen".

RODUN HISTORIAA