Ratajuoksu

RATAJUOKSU

Whippet on runsaslukuisin ratajuoksukokeisiin osallistuvista roduista. Ratajuoksukokeet ovat koiraurheilumaailman pikajuoksukilpailuja – nopeuskilpailuja, jossa koirat lähetetään lähtökopeista ovaalin muotoiselle radalle seuraamaan viehettä maalilinjan yli. Juostavat matkat vaihtelevat 280-680 m; whippetien suosituimmat matkat ovat 280 m ja 350 m, myös 480 m matkaa juostaan jonkin verran. Whippetin huippunopeudeksi on mitattu 56 km/h eli  etenemisnopeus on  n. 15,5 m/s. Ratajuoksussa menestyminen edellyttää koiran omistajan paneutumista lajin asettamiin vaatimuksiin koiran hyvinvoinnille, sen treenaamiselle, ruokinnalle ja lihashuollolle niin kilpailu- kuin lepokauden aikana. Koiralta laji vaatii nopeuden lisäksi fyysistä kuntoa, hyvää ajoviettiä ja taistelutahtoa – halua voittaa. Kilpailuja järjestetään myös hitaammille whippeteille, ns. Etanakilpailuihin voi osallistua koirat, jotka eivät ole saavuttaneet käyttövalioaikaa.

KILPAILUOIKEUS

Whippet saa kilpailuoikeuden täytettyään 15kk, kun se on mitattu virallisesti ja sillä on voimassa oleva kilpailukirja. Kilpailukirjan saamiseksi koiran on juostava koejuoksut. Koiran juoksuvarmuus osoitetaan kolmella koejuoksulla: yhdellä soolokoejuoksulla ja kahdella ryhmäkoejuoksulla. Koejuoksut voi juosta aikaisintaan kolme (3) kuukautta ennen kuin koira on oikeutettu osallistumaan kilpailuun. Ensimmäinen koejuoksu on soolokoejuoksu, jossa koira osoittaa viehevarmuutensa. Soolokoejuoksun hyväksymisessä otetaan myös huomioon se, että koira reagoi vieheen pysähtymiseen. Jos soolokoejuoksun matka on 280 m, voidaan ensimmäinen ryhmäkoejuoksu juosta saman päivän aikana, kunhan noudatetaan riittävän pitkää lepoaikaa, joka on vähintään 40 minuuttia. Kahta ryhmäkoejuoksua ei voi juosta samana päivänä. Ryhmäkoejuoksuista toisen on tapahduttava vähintään 350 m matkalla. Ryhmäkoejuoksut suoritetaan kahden koiran kanssa. Koejuoksukoira juoksee aina täydessä kilpailuvarustuksessa ja lähtee aina keskeltä. Koiran on koejuoksuissaan osoitettava, että se juoksee juoksusääntöjen mukaisesti eikä häiritse kanssakilpailijoitaan. Koejuoksun hyväksyy ratakokeen palkintotuomari, joka merkitsee hyväksynnän kilpailukirja-anomukseen. Myös hylkäämisestä tulee tehdä merkintä kilpailukirja-anomukseen. Kilpailukirjan saadakseen koiralla tulee olla kaksi peräkkäistä hyväksyttyä ryhmäkoejuoksua. Jos koira keskeyttää häirinnän takia, ei tätä merkitä anomuskaavakkeeseen.

AJANKOHTAISTA

Vuoden koirat 2016

Vuoden näyttelywhippet 2016 Urokset VUODEN WHIPPET 2016 C’mere Oz The Great, om. Kirsi & Pia Mannila 2. Whiptails Painted Paragon, om. Ulla Rytkönen © Kirsi Aalto 3. Play A While Mora Marknad, om. Mia & Timo Pelttari © Raija Lundström 4. C’mere... lue lisää

Kasvattajakilpailun ja Team Racen sääntöihin muutoksia

Whippet-Harrastajat ry:n kasvattajakilpailun sekä Team Race -joukkuekilpailun sääntöihin on tullut muutoksia, jotka astuvat voimaan 1.1.2017. Uudet säännöt on koonnut W-H:n kilpailutoimikunta ja sääntömuutokset on hyväksynyt W-H:n hallitus. Merkittävimmät muutokset... lue lisää

Vuoden juoksija 2016 tulokset ja listaukset

Vuoden rata- ja maastojuoksijapisteet on nyt laskettu ja tarkistettu. Whippet-Harrastajat ry:n syysvuosikokouksessa palkitaan vuoden 2016 juoksijoina seuraavat koirat: Maastojuoksija 2016 CHASSIENNE D’OR TOOMIE TRISHEL, omistaja Susanna Jokinen Maastojuoksija... lue lisää

KILPAILUORGANISAATIOT

Suomessa vinttikoiraharrastuksen kattojärjestönä toimii Suomen Vinttikoiraliitto ry. Se myöntää vuosittain jäsenkerhoilleen järjestettäväkseen juoksukilpailuja, joista julkaistaan Suomen Vinttikoiraliiton Kilpailukalenteri. Nämä kilpailut ovat virallisia kilpailuja ja koiran saavuttamat tulokset rekisteröidään Suomen Kennelliiton koerekisteriin. Whippet-Harrastajat ry on whippettien oma rotujärjestö, joka osaltaan järjestää juoksukilpailuja vuosittain. Kerhomme omia mestaruusjuoksuja ovat mm. W-H Ratamestaruus, W-H Veteraaniratamestaruus, W-H kasvattajakilpailu ja Whippet Team-Race, joka on kerhojen välinen mittelö. Lisäksi olemme järjestäneet arvokilpailuja mm. Derby 1987, Tähtijuoksija 1990 yhdessä Luhtilaukkaajien kanssa, Suomen Mestaruus 1993, Tähtisprintteri 1994, Kuninkuusjuoksut 1997, Derby 1998, Suomen Mestaruus 1999 , Tähtisprintteri 2000,  Kuninkuusjuoksut 2001, Tähtisprintteri 2014, Suomen ratamestaruus ja Suomen Vinttikoiraliiton ratamestaruus 2015 yhdessä Oulun Vinttikoiraharrastajat ry:n kanssa.

KÄYTTÖVALIOAJAT

Whippettien käyttövalioajat 1.1.2004 alkaen

 

Rata Matka Käyttövalioaika
Helsinki, Tampere Hyvinkää, Virpiniemi 280m

350m

480m

19.40

24.20

33.70

Muut 280m

480m

19.80

34.00

LUOKITUSPISTEET

Jotta voisimme sijoittaa koirat pisteiltään tasavertaisiin lähtöihin, on kehitetty luokituspisteet, joiden mukaan jokainen koira osallistuu kilpailuihin. Sijoituslähdöissähän koirat sijoitettiin mahdollisimman tasavertaiset pisteet omaavien joukkoon ja arvokilpailuissa koirat jaetaan alkuerälähtöihin erityisen kaavan perusteella ja jatkoon pääsee kulloisenkin kilpailun luonteen mukaisesti sille määrätyllä tavalla.

  • Koira aloittaa kilpailu-uransa aina 15 pisteellä.
  • Maksimipistemäärä 40 pistettä.
  • Minimipistemäärä 1 piste.
  • DISKVALIFIOINTI ei muuta pisteitä
  • KESKEYTYS ei muuta pisteitä

 

Lähdön luonneKoiriaSijoitus
IIIIIIIVVVI
Sijoituslähdöt
Alkuerälähdöt
Muut lähdöt
6+6+3+1-1-3-6
5+5+20-2-5
4+4+2-2-4
3+30-3
2+2-2
A-Finaali kun
on juostu alkuerät ja
niissä vähintään
7 koiraa
6+8+6+4+3+2+1
5+6+4+3+2+1
4+5+3+2+1

KOEMUODOT

SVKL koesäännöt, rataohje

Matkat vaihtelevat 280-680 m, suosituimmat matkat ovat 280 m ja 350 m, myös 480 m matkaa juostaan. Pitkiä matkoja kuten 680 m juostaan hyvin harvoin.

Avoimissa kokeissa urokset ja nartut juoksevat omissa koeluokissaan, mikäli rodun koeluokkaan osallistuu vähintään kuusi (6) urosta ja narttua. Tarvittaessa koirat jaetaan alkueriin. Jako suoritetaan niiden saavuttamien luokittelupisteiden (liite 9) mukaan siten, etteivät parhaat koirat joudu samaan alkuerään. Alkueristä jatkoonpääsy määräytyy joko sijoitusten ja/tai aikojen perusteella, finaalikoirien mantteliväri määräytyy paremmuusjärjestyksessä niin, että parhaalle punainen, toiselle sininen jne. (liite 7). Kun jatkoonpääsy ratkaistaan aikojen perusteella, luokan jokaisella koiralle on saatava aika automaattisella ajanottojärjestelmällä. Kun jatkoon on pääsemässä useampi koira samalla ajalla, ratkaisee ensimmäisen aikajuoksun aika, ja jos sekin on sama, ratkaisee arpa. Mitattavien rotujen ylikorkeat koirat kilpailevat omissa koeluokissaan.

Erikoiskilpailuissa kutsuminen tapahtuu ja koeluokat määräytyvät koekutsun mukaisesti. Lähtöjen kokoaminen ja jatkoonpääsy on ilmoitettava kilpailuohjelmassa. Jos muuta ei ole mainittu, menetellään kuten avoimessa kilpailussa.

Sijoituskilpailuissa koirat jaetaan roduittain, myös mitattavien rotujen osalta, niiden saavuttamien luokittelupisteiden (liite 9) mukaisesti siten, että lähdöt ovat mahdollisimman tasaisia. Veteraaneille voidaan järjestää omat koeluokkansa.

Kokeeseen osallistuvan koiran tulee olla rekisteröity Kennelliiton koirarekisteriin. Kokeeseen voidaan ilmoittaa koira, jonka viimeinen tulos on hyväksytty samalla kilpailukaudella. Hylkäys ilmoittautumisen jälkeen estää koiran osallistumisen. Voittaneen koiran nimen eteen omistaja on oikeutettu lisäämään merkinnän SRM- tai SVKLRM- ja kyseisen vuosiluvun. Mitattavien rotujen ylikorkeat koirat sekä rodut, joihin osallistuu vähemmän kuin kuusi (6) koiraa, kilpailevat Suomen Vinttikoiraliiton ratamestaruudesta (SVKLRM). Kokeen kulusta ja järjestelyistä on erillinen Kennelliiton ja Vinttikoiraliiton hyväksymä ohje (liite 13).

Tähtisprintteri-kilpailussa juostava matka on 280 metriä. Ilmoittautuessa koiralla tulee olla hyväksytty tulos. Voittaneen koiran nimen eteen on omistaja oikeutettu lisäämään merkinnän TS ja kyseisen vuosiluvun.

Kilpailuun saavat osallistua koirat, jotka kyseisenä vuonna täyttävät kolme (3) vuotta. Juostava matka on 480 metriä, paitsi Vinttikoiraliiton määrittelemille pienikokoisille roduille joiden kilpailumatka on 350 metriä, pois lukien pieni portugalinpodengo, jonka kilpailumatka on 280 metriä. Voittaneen koiran nimen eteen omistaja on oikeutettu lisäämään merkinnän DVR- ja kyseisen vuosiluvun.

Koirat saavat osallistua kilpailuun aikaisintaan sinä päivänä, kun ne täyttävät kuusi (6) vuotta. Veteraanimestaruuskilpailussa juostava matka on 280 metriä. Voittaneen koiran nimen eteen omistaja on oikeutettu lisäämään merkinnän VMR- ja kyseisen vuosiluvun.

 

Kilpailuun saavat osallistua koirat, joilla on hyväksytty tulos kyseiseltä kaudelta. Rodun koeluokka järjestetään vain, jos osallistujia on vähintään neljä (4). Juostava matka on 480 metriä, paitsi Vinttikoiraliiton määrittelemille pienikokoisille roduille joiden kilpailumatka on 350 metriä. Pois lukien whippet, jonka kilpailumatka on 480 metriä ja pieni portugalinpodengo jonka kilpailumatka on 280 metriä. Voittaneen koiran nimen eteen omistaja on oikeutettu lisäämään merkinnän JK- ja kyseisen vuosiluvun.

Kilpailu käydään kansainvälisillä säännöillä eli osallistumisoikeus on uroksilla korkeintaan 51cm ja nartuilla korkeintaan 48cm. Matkana 350m. Tämän kilpailun voittaja saa ylleen valkoisen, sinisellä kirjaillun palkintomanttelin. Lisäksi kilpailuissa voidaan jakaa CACIL.

KÄYTTÖVALION ARVO FIN KVA-R

Whippet voi saavuttaa käyttövalionarvon radalta juoksemalla viidessä (5) eri kilpailussa kahtena eri kilpailukautena kiinteällä juoksuradalla 280m, 350m tai 480m kullekin radalle määritellyn kv-ajan tai nopeammin, käyttövalion arvoon tarvittavat ajat on saatava vähintään kahdella eri radalla. Koiralta vaaditaan juoksutulosten lisäksi näyttelystä vähintään laatuarvostelun 2. palkinto koiran täytettyä 15kk.

KANSAINVÄLINEN KÄYTTÖVALION ARVO CIC

Koiralle, jolla on 3x CACIL tai 2x CACIL + 2 x R-CACIL kahden eri palkintotuomarin arvostelemana. CACIL on saatava kahdesta eri maasta ja toinen niistä on saatava omistajan tai rodun kotimaasta ja vähintään näytttelyarvostelu ”Erittäin Hyvä” EH väh. 15kk iässä kansainvälisessä näyttelyssä, myönnetään kansainvälisen käyttövalion arvo.

CACIL tarkoittaa kansainvälisen käyttövalion arvoon oikeuttavaa sertifikaattia, joka myönnetään kansainvälisissä käyttökokeissa luokasta ja koiran iästä riippumatta koiralle, jonka sukutaulussa on vähintään kolme polvea saman rotuisia tai saman rodun muunnoksia rekisteröityjä koiria.

FCI on lisäksi vaatinut CACILia myöntäessään, että kokeeseen on osallistuttava vähintään 6 koiraa ja että voittajakoiran tulos on erinomainen.