On aika kääntää katseet kohti lopputalvea ja äänestää, missä ja milloin kisataan Whippet-Harrastajat ry:n vuoden 2020 agilitymestaruuksista.
Alla on linkki Doodle-kyselyyn, jossa voi käydä äänestämässä itselleen parhaiten sopivia päiviä ja paikkoja. Kyselyyn vastaavat vain ne, jotka aikovat osallistua kisoihin.
Rotumestaruus-tittelistä voivat kilpailla Whippet-Harrastajat ry:n jäsenten omistamat whippetit – koiran ohjaajan ei tarvitse olla W-H ry:n jäsen. Osallistujien tulee täyttää yleiset virallisten agilitykilpailujen osallistumisvaatimukset, jotka määrittelee Suomen Agilityliitto ry.
Äänestykseen on valittu kisoja, joissa kaikki kolme luokkaa kisaavat samana päivänä. Agilitytoimikunta on yrittänyt tarjolla olevien tietojen puitteissa valita kilpailupaikkoja, joissa käytössä olisi lämmin halli.
Äänestämään pääset täällä: https://doodle.com/poll/a57pdtwske5z2by5
Äänestysvaihtoehtoja on yhteensä kuusi. Kysely sulkeutuu jo 15.1., eli käythän äänestämässä saman tien!
Innokkaiden osallistujien lisäksi kilpailupaikalla on oltava vastuuhenkilö, joka huolehtii pisteiden laskemisesta sekä rotumestaruuskilpailun palkintojen jakamisesta. Asian sopiessa kilpailua järjestävälle seuralle mestaruuskilpailu pidetään sen eniten ääniä saaneen kilpailun yhteydessä, jolle kyseinen vastuuhenkilö löytyy. Siltä varalta, että kukaan agilitytoimikunnan jäsenistä ei pääse paikalle valittuun kilpailuun, voi halukkuutensa toimia vastuuhenkilönä ilmoittaa sähköpostilla agility@whippetharrastajat.fi.
Rotumestaruuskilpailun päivitetyt säännöt löytyvät täältä : http://www.whippetharrastajat.fi/pdf/Agilityn_rotumestaruus-kilpailun_saannot_2019.pdf
Tässä linkki Sagin kilpailukalenteriin, josta voi käydä katsomassa tarkemmin kunkin kilpailun tietoja: https://kitu.agilityliitto.fi/#/race-calendar
Terveisin,
Agility toimikunta