Nyt on aika äänestää whippet-rotumestaruus 2018 -kisan ajankohdasta & paikasta!

ÄÄNESTYKSEEN  Äänestysaikaa on 15.12.2017 saakka.

Äänestykseen on valittu kisoja, joissa kaikki kolme luokkaa kisaavat samana päivänä. Kisojen melko talvisesta ajankohdasta johtuen agilitytoimikunta on yrittänyt tarjolla olevien tietojen puitteissa valita kilpailupaikkoja, joissa käytössä olisi lämmin halli. Vaihtoehtoja on yhteensä 8 kpl – kaikki saa näkyviin taulukon vasemmassa reunassa olevaa nuolta painamalla.

Jos osallistuisit kilpailuun useammalla kuin yhdellä whippetillä, niin merkitse nimesi perään numero – esim. Maija Meikäläinen1, Maija Meikäläinen2 jne.

Mikäli eniten ääniä saaneessa vaihtoehdossa on enemmän kuin 2 starttia/pvä, niin agilitytoimikunta vahvistaa myöhemmin luokka-/starttijärjestyksen varmistuttua, minkä kahden radan tulokset lasketaan mukaan mestaruutta ratkaistaessa. Rotumestaruuskilpailussa otetaan huomioon kaikille luokille samojen kahden radan tulokset (esim. kisa A ja B).

Innokkaiden osallistujien lisäksi kilpailupaikalla on oltava vastuuhenkilö, joka huolehtii pisteiden laskemisesta sekä rotumestaruuskilpailun palkintojen jakamisesta. Asian sopiessa kilpailua järjestävälle seuralle mestaruuskilpailu pidetään sen eniten ääniä saaneen kilpailun yhteydessä, jolle kyseinen vastuuhenkilö löytyy. Siltä varalta, että kukaan agilitytoimikunnan jäsenistä ei pääse paikalle valittuun kilpailuun, voi halukkuutensa toimia vastuuhenkilönä ilmoittaa Jonna Lemmetyiselle Facebookin yksityisviestillä tai sähköpostilla jonna.m.lemmetyinen(a)gmail. com .

Rotumestaruuskilpailun säännöt löytyvät täältä.

Sagin kilpailukalenterista voi käydä katsomassa tarkemmin kunkin kilpailun tietoja.

Lumisateisin terveisin agilitytoimikunnan puolesta,

Eija Lähdesmäki